Leo (Lev) Nikolajevits Tolstoin suuret
romaanit ovat maailmankirjallisuuden klassikkoja, joista hänet tunnetaan. Häntä
pidetään suurena ajattelijana, humanistina ja esikuvana, joka riskeerasi
elämänsä mielipiteidensä vuoksi. Muistelmissaan kirjailija Leo Tolstoi kertoo,
miten hän nuorena heräsi tietoisuuteen itsestään ja elämänsä tarkoituksesta.
Hän oli kuusitoistavuotiaana puhellut usein erään ystävänsä kanssa siitä,
kuinka ihmisen tarkoituksena on tulla täydelliseksi. - Nämä ajatukset olivat
kuitenkin siihen saakka olleet vain järjen pohdittavana. Mutta sitten tuli
hetki, jolloin kaikki nämä mielikuvat äkkiä valtasivat minut raikkaina kuin
moraalinen ilmestys. Aivan pelästyin ajatellessani, kuinka paljon aikaa jo oli
kulunut hukkaan, ja heti, tuossa tuokiossa, tahdoin ne toteuttaa varmasti
päättäneenä pysyä niille ainiaan uskollisena. Olin silloin
seitsemäntoistavuotias. . . Siitä hetkestä arvelen nuoruuteni alkavan. "Älä
muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi
mukaan, hyvyytesi tähden, Herra." Ps.25:7.
Tolstoi oli järjestelmällisen itsekurin
mies. Yhdeksäntoistavuotiaana hän kirjoitti päiväkirjaansa seuraavanlaisia
suunnitelmia: - Elämäntavoissani täytyy tapahtua muutos; mutta on tärkeää,
ettei tämä muutos tapahdu ulkonaisten olosuhteiden vaikutuksesta, vaan
sisäisestä pakosta. Elämän tarkoitusperä on itsetietoinen pyrkimys kaiken
olemassaolevan kehittämiseen. Kaksivuotisen maalaiselämäni tarkoitus on oleva:
1) Lukea koko lainopillinen kurssi, joka vaaditaan lopulliseen tutkintoon
yliopistossa. 2) Lukea käytännöllinen lääketiede ja osa tietopuolisesta. 3)
Oppia ranskan, venäjän, saksan, englannin, italian ja latinan kieli. 4)
Tutustua maatalousoppiin sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti. 5) Oppia
historiaa, maantiedettä ja tilastotiedettä. 6) Oppia laskennon koulukurssi. 7)
Kirjoittaa väitöskirja. 8) Oppia soittamaan ja maalaamaan niin hyvin kuin
suinkin. 9) Kirjoittaa säännöt. 10) Hankkia jonkin verran tietoja
luonnontieteistä. 11) Sepittää kirjallinen esitys jokaisesta niistä aineista,
joita opiskelen.
Tolstoin elämä maalla oli täynnä näitä tällaisia
mietteitä, aloitteita ja suunnitelmia. Hän laati myös työjärjestyksen koko
päivällensä aamusta iltaan: talouspuuhia, kylpy, päiväkirjan kirjoittamista,
soitantoa, ruokailua, lepoa, lukemista, kylpy ja taloustoimia ym. Tolstoi
suosittelee myöhemmin lisäksi sitä, että pitäisi ainakin kokeeksi elää pari
viikkoa järjestämällä päivänsä hyvyyden, jalouden ja rakkauden palveluksia
silmällä pitäen. Hän oli kuin Raamatun rehvakas Job: "Minä noudan
tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden; sillä totisesti, sanani eivät ole
valhetta - mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi." 36:3-4
Mutta entäpä, jos asia ei olekaan niin?
Jospa tässä esiintyy vain yksi erehtynyt, heikko kuolevainen? Ja Huh, huh,
millainen ohjelma hänellä olikaan; varsinainen tieteen ja kulttuurin triathlon
Tuommoisen ajattelun taustalla täytyy olla pyrkimys täydellisyyteen? Tosin,
tietysti nuoruudessa ihminen on usein puhdas ja aatteellinen ja sitten vanhana
ahdas ja puutteellinen. Uskovana ihminen pyrkii miellyttämään Jumalaansa ja toimimaan
hänen käskyjensä ja tahtonsa mukaan. Samalla siihen tulee helposti mukaan myös
sielun toiveita pienistä eduista, eräänlaisista hyvityksistä, bonuksista ja
muistamisista, joita aikaansaadaan tekemällä asiat oikein, kiltisti,
tunnollisesti ja ajallaan. Sitten tulee suuria pettymyksiä, kun lahjoja ei
sadakaan taivaasta, eivätkä kaikki käänny innolla Jumalan puoleen, herätykset
ovat harvinaisia, pahuuden voimat näyttävät kukoistavan kaikkialla ja
itsekkyydellä ei tunnu olevan mitään rajoja? Elämän muutos oli kuitenkin jäänyt
ilmeisesti taka-alalle, eikä ihmisen edellytyksistä ollut riittänyt ihan
kaikkeen, koska hän kirjoitti myöhemmin:
- Minulla on raskas olla, Tolstoi kirjoitti päiväkirjaansa v.
1884. - Olen mitätön, surkuteltava, tarpeeton olento ja vielä päällisiksi
itsestäni huolissani. Silloin hän oli 56-vuotias, mies parhaassa iässä?
Itsearvio oli musertava ja varmaan joku sieluntohtori olisi vihjannut
jäytävästä masennuksesta? Vai oliko se sittenkin Jumalan antamaa omatunnon
herkkyyttä, jossa ihminen tajuaa avuttomuutensa ja jumalattomuutensa syvyyden?
Jumalan sana vie ihmisen näkemään oman
turmeluksensa ja sen suunnattoman syvyyden, sekä ihanan uskonvanhurskauden,
joka löytyy Kristuksen uhrista ja ylösnousemuksesta. Siinä kelvoton saa
kelpoisuuden leiman, syntinen armahdetaan, pimeä saa valon, hyödyttömästä tulee
hyödyllinen, epävarmasta tulee vakaa, eksynyt löytää tien, häpeälliset tulevat
kunnia-asemaan. Tämä on kaikki ihmeellistä Herran salattua työtä hyväksemme.
Mutta, jos ihminen hylkää Jumalan armon hänelle käy huonosti, jäljelle jää vain
häpeä, pettymys, lakastuminen, kuivuus ja kuolema.
"Siion lunastetaan oikeudella ja sen
kääntyneet vanhurskaudella. Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja
ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat. Sillä he saavat häpeän niistä tammista,
joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. Sillä
teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on
vailla vettä." Jes.1:27-30
Tolstoi kertoo: - Tämä tapahtui minulle
aikana, jolloin minulla oli se, mitä pidetään kaikin puolin täydellisenä
onnena: En ollut vielä viittäkymmentäkään. Minulla oli lempeä, rakastava ja
rakastettu vaimo, hyvät lapset, suuri omaisuus, joka kasvoi ja lisääntyi ilman
ponnistelujani. Läheiseni ja tuttavani arvostivat minua enemmän kuin koskaan,
tuntemattomat ylistivät minua ja saatoin ilman sen kummempaa omahyväisyyttä
sanoa olevani kuuluisa. Enkä suinkaan ollut fyysisesti tai henkisesti sairas
vaan päinvastoin, minun hengen- ja ruumiinvoimani olivat sellaiset, että
tapasin ikätovereillani vastaavaa harvoin: saatoin työskennellä ruumiillisesti
niitossa jäämättä jälkeen musikoista; henkistä työtä saatoin tehdä kahdeksan,
kymmenen tuntia yhteen menoon tuntematta rasitusta. Ja tällaisessa tilassa tulin
tulokseen, että en voinut elää, ja koska pelkäsin kuolemaa, minun oli
käytettävä viekkautta itseäni vastaan ollakseni riistämättä henkeäni.
Tässä oma-arviossa on jo olemassa
merkillinen paradoksi, sillä ulkoisesti asiat olivat loistavasti ja jopa kadehdittavan
hyvin, mutta sisäinen elämä oli hunningolla, rauha kadoksissa ja yhteys
Jumalaan löytymättä. Yllättävää, että on ihmisiä, jotka taloudellisesta
menestyksestään ja ihmissuosiostaan huolimatta suunnittelevat itsemurhaa? "Mutta
jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät
ymmärtämättömyyteensä. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua huuda,
kun hän on heidät vanginnut. Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän
elämänsä loppuu niinkuin haureellisten pyhäkköpoikain. Kurjan hän vapahtaa
hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella." Job
36:12-15.
Näihin aikoihin hän koki hengellisen
heräämisen ja nuoruuden ihanteet oli hylättävä. Hän huomasi kaksi vuotta
kestäneiden ahdistusten jälkeen, että oli elänyt väärin, hänen täytyi muuttua.
Työnteossa elämänsä ylläpitämiseksi, valheellisuuden ja turhuuden
hylkäämisessä, yhteisten puutteiden lieventämisessä, yksinkertaisuudessa,
uskossa Jumalaan, siinä oli jälleen onnellisuuden salaisuus. Hän luopui
sovinnaisuuden ja keinotekoisuuden ja yksilöllisen kunnianhimon leimaamasta
elämästä ja alkoi sen jälkeen elää talonpoikaiseen tapaan (siis mahdollisimman
luonnonmukaisesti ja yksinkertaisesti). Tolstoi kertoo ensiksi tulleensa
vakuuttuneeksi siitä, ettei tiede kykene antamaan vastausta elämän tarkoitusta
koskevaan kysymykseen. Filosofiakin, tieteiden tiede, jättää kyselijän yhtä
avuttomaksi. Samoin on kaiken muun ihmisviisauden laita. Se on joko vastaamatta
elämän kysymyksiin tai se vastaa vain vahvistamalla epätoivoa. Tolstoin
ortodoksi uskovaisilta saama apu oli yhtä kielteinen. Olivatpa nämä hänen oman
säätynsä ihmisiä, oikeaoppisia teologeja tai munkkivanhuksia, Tolstoin mielestä
heidän uskonsa ei ollut elämän tarkoituksen selittämistä vaan sen pimittämistä.
He elivät samoin kuin hänkin erotuksena vain se, että heidän elämänsä ei
vastannut heidän oppinsa perusteita. "Mitä te tiedätte, sen tiedän
minäkin; en ole minä teitä huonompi….Sillä te laastaroitte valheella, olette
puoskareita kaikki tyynni…. Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja
runtelette minua sanoillanne? Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet,
häpeämättä te minua rääkkäätte." Job 13:2,4, 19:2-3.
Kun Tolstoi tutustui oppimattoman köyhän
kansanosan uskovaisiin. Hän havaitsi heidän koko elämänsä todistavan siitä
elämän tarkoituksen tiedosta, jonka usko Jeesukseen oli heille antanut. Usko
Vapahtajaan yksin antoi heille elämän tarkoituksen ja elämisen mahdollisuuden.
He olivat raskaassa työssään tyytyväisiä, suhtautuivat vastoinkäymisiin
alistuen, kärsivät kärsimyksensä ja lähestyivät kuolemaa levollisesti, jopa
useimmiten ilolla. Tolstoin heiltä saama vastaus oli tämä: Ihmisen
elämäntehtävä on sielunsa pelastaminen. Pelastaakseen sielunsa hänen täytyy
elää Jumalan tahdon mukaisesti, ja Jumalan tahdon mukaan elääkseen täytyy
sanoutua irti kaikista elämän iloista, tehdä työtä, olla nöyrä, kärsiä ja olla
armahtava. "Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä,
jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen
valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä
rakastavat?" Jaak.2:5
Tolstoista ei koskaan tullut
varsinaisesti uskovaa, enemmin ihanteiden kultaama humanisti. Tolstoin
kristillinen elämänkäsitys perustui Vuorisaarnaan ja sen oppien mukaisesti hän
halusi tehdä ruumiillista työtä ja luopua kaikesta köyhien hyväksi. Hän
vastusti kirkkoa, vallanpitäjiä ja yläluokan elämäntapaa luottaen
ihmisystävyyteen. Hän oli myös kasvissyöjä. Paradoksaalisesti hänen oppinsa
aiheutti suuria ristiriitoja hänen omassa perheessään. Tolstoin rauhanaate
vaikutti syvästi myöhemmin rauhanliikkeeseen. Tolstoin mielestä oli myös syntiä
paistatella maineen tuomassa kunniassa.
Totuuden etsinnässään Tolstoi hakeutui
ortodoksiseen kirkkoon, mutta huomasi pian monien pappien tietämättömyyden. Hän
käsitti, etteivät ulkoiset menot, tuoksuvat suitsutukset, loistavat kynttilät,
vanhat ikonit ja välkehtivät mosaiikit tehneet ihmisestä kristittyä. -
Kannamme kaikki Jumalan valtakuntaa itsessämme, hän julisti. Tolstoin
kirkkoon kohdistama arvostelu johti siihen, että synodi 1901 julisti hänet
harhaoppiseksi ja Tolstoi erotettiin kirkosta.
Suuri kysymys olikin se, että löysikö
Tolstoi Jeesuksen, löysikö Jeesus hänet? Ilmeisesti hän oli koko ikänsä etsijä,
joka kävi likellä ahdasta porttia menemättä siitä sisään? Luin erään teosofin
arviota siitä, miten heidän oppinsa on kovasti yhtenevät Tolstoin käsitysten
kanssa. Tämä on todella huolestuttavaa, koska teosofia on selvä harhaoppi,
jossa Kristuksella ei ole tilaa.
Tolstoista kerrotaan, että omassa
perhepiirissä kirjailijan radikaalit aatteet synnyttivät katkeria ristiriitoja
hänen halutessaan käytännössä toteuttaa yhdenvertaisuuden ja yksinkertaisen
elämän vaatimuksensa. Katkeroituneena hän jätti 1910 kotinsa, mutta
junamatkalla Kaukasiaan sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli yksin ja
tuntemattomana Astopovon rautatieasemalla.
Oi, Herra, miten monet käyvät edessäsi,
luonasi kuin tervehdyskäynnillä löytämättä silti sinua? Miten monien oma voima,
hyvyys ja yritykset olla täydellinen estävätkään heitä tulemasta luoksesi
syntisinä ja avuttomina ja lapsen lailla? Miten tallattu paikka onkaan aivan
siinä ahtaanportin edessä, jossa monet tekevät täyskäännöksen ja palaavat
takaisin syntiin ja maailmaan? Miten hyvän ihmisen onkaan vaikea tulla sinun,
ainoan viisaan ja täydellisen luo. Emme haluaisi olla orjia, kurjia, sairaita
ja kelvottomia. Mutta olemme sellaisia, eikä meidän järkemme riitä ymmärtämään,
että rakastat meitä juuri tällaisina ilman omaa ansiotamme pelkästään Jeesuksen
uhrin kautta ja hinnalla. Auta siis uskovia, pelastusta etsiviä, Jumalaa
kaipaavia löytämään rauha ja Raamatun mukaan: "kasvamaan meidän
Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen
olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 2.Pit.3:18.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti