tiistai 29. marraskuuta 2016

Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta.... Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö....

Jer.50:3. Sillä sen kimppuun käy kansa pohjoisesta ja tekee 
sen maan autioksi, niin ettei siellä asukasta ole: 
niin ihmiset kuin eläimet pakenevat, menevät pois.
4. Niinä päivinä ja siihen aikaan, sanoo Herra, 
tulevat israelilaiset yhdessä Juudan miesten kanssa; 
he kulkevat itkien lakkaamatta ja etsivät Herraa, Jumalaansa.
5. Siionia he kysyvät, sitä kohden ovat heidän kasvonsa käännetyt. 
Tulkaa! He liittyvät Herran kanssa iankaikkiseen liittoon, 
jota ei pidä unhotettaman.
6. Kadonnut lammaslauma oli minun kansani. 
Heidän paimenensa olivat vieneet heidät harhaan 
eksyttäville vuorille; he kulkivat vuorelta kukkulalle, 
unhottivat lepopaikkansa.
7. Kaikki, jotka heitä tapasivat, söivät heitä, 
ja heidän vihollisensa sanoivat: 
'Emme joudu syynalaisiksi.' 
Sillä he olivat tehneet syntiä Herraa vastaan, 
vanhurskauden asumusta, 
Herraa, heidän isiensä toivoa, vastaan. 



lauantai 19. marraskuuta 2016

haavaisi turvissa jos täältä lähden, perin ilon niiden tähden


Eräs mies tuli juttelemaan kirkossa illan päätteeksi, hänen vaimonsa toi hänet luokseni. Mies oli hieman epävarma, kun oli outo tilanne ja tuntematon ihminen jutuissa hänen kanssaan. Tutustuttuamme toisiimme, kuulin hänen kertomuksensa elämän tosiasioista tänään. Hän oli ensimmäistä kertaa tällaisessa sanan ja rukouksen illassa ja lähtenyt vaimonsa pyynnöstä mukaan. Lisäpotkua oli suunnitelmaan antanut oma sairaus ja siihen liittyvät pelot. Istuimme kirkon penkissä ukon kanssa vierekkäin, kun oma terveytenikään ei ollut kehuttava ja käveleminen varsin hankalaa. Siinä meitä oli kaksi tavallista miestä perinteisin vaivoin ja kysymyksin, ehtoopuolen sankareita molemmat, ja Herran edessä illan pimetessä ympärillämme.
Kysyin mieheltä, että tunteeko hän Jumalan, onko hän uskossa? Hän vastasi tuntevansa hyvän ja pahan olemassaolon? Niinpä niin, kai se on tuttu monelle? Eikä ihmisen elämä muutu juuri kummoisemmaksi tuon tiedon perusteella? On kuin kävelisi apteekin ulkopuolella ja tiedostaisi sisällä olevan mahtavan hyviä lääkkeitä juuri minua varten? Mietin siinä, että edelleen on suuri kynnys jokaisella ihmisellä tulla niin syntiseksi, että armo kelpaisi pelastuksen perustaksi? Ottaisimme pienen annoksen Jumalaa monessa erässä kuin pillereitä purkista ja toivoisimme parasta ja pelkäisimme pahinta. Vaiva ei kuitenkaan poistu, olo ei helpotu ja hiljainen ääni taivaasta kehottaa antautumaan kokonaan Jeesukselle. Tosi parannus on kuin kuoleman tulo kaiken hauskuuden ja hälinän keskelle? On kuin olisi huvipuiston vuoristoradalla ja juuri silloin tulee sähkökatkos – vaunu pysähtyy?
Ei ihme, että eräänä päivänä eräs maamme suuri tiedemies ja massoihin vaikuttaja sanoikin televisiossa elämän tarkoituksen olevan 1.hauskanpito 2.nauttiminen 3.asioiden miettiminen. Tätä "evankeliumia" kuuntelee moni kaljalasinsa ääressä ja nauraa uskovaisille - aikansa! Sillä eihän noilla eväillä pääse taivaaseen, eikä tyhjyys poistu mielestä, ei syyllisyys kumoudu, eikä sisäinen rauha tule apuun. Ei, vain Raamatun viisas järjestys ja tieto neuvoo ihmistä oikealle tielle. Siinä kuljetaan seuraavasti:

1.Herätys = hyvä ihminen tulee syntiseksi
2.Kääntymys = parannus + katumus
3.Sydämen usko = Raamatun sana + rukous + suun tunnustus + seurakuntayhteys
4.Uusi Elämä = Jeesuksen seuraaminen + uskon vaellus + ristin ottaminen

Niinpä sitten kysyinkin mieheltä, että lukeeko hän Raamattua. Hän vastasi, ettei lue. No niin, siinäpä sitten odotetaan, että onni putoaa kuin omena eteen ja kaikki kirkastuu kuin valo katkaisijasta? On kuin internetin roskaposti, jossa sanotaan: Olet voittanut! Vaikka ei kuitenkaan ole mitään voittanut ja jos seuraat tuota viestiä, niin kohta häviät!
Kerroin hänelle Jeesuksen merkityksestä uskon ja jumalisuuden keskuksena. Samalla ajattelin, etteivät nämä asiat useinkaan selviä yhdellä istumalla, vaan ihmisen on käytävä asiat itse läpi. Moni kuulee Jumalan kutsun, mutta harvat kääntyvät. Joskus harvoin ihminen on jo kauan valmistettu Jeesuksen vastaanottamiseen ja silloin on vain ohjattava hänet rakkaan Vapahtajan luokse. Otin esiin oman Raamattuni ja sanoin miehelle, että käydään yksi tämän kirjan keskeinen totuus tässä pikaisesti läpi ennen kuin rukoilemme. Sitten luin hänelle:

Jes.53:3-6. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

Pidin lyhyen selityksen sanasta ja sen merkityksestä hänen elämässään. Kerroin, että siinä on Jeesus ja tuo mies. Mies nyökytteli ymmärtävästi, mutta vain Herran Henki tietää, mitä siellä sisimmässä silloin liikkui? Kehotin häntä lukemaan tekstin ajatuksella kotona uudelleen ja hän lupasi tehdä niin. Sitten rukoilimme yhdessä. Pian hän oli poistunut paikalta, eikä kirkossa enää ollut montakaan ihmistä. Myöhemmin ajattelin tapahtunutta, enkä enää muistanut miehen nimeä, tuskin ulkonäköäkään? Jos hän olisi tullut seuraavana päivänä jossain eri yhteyksissä vastaani, en olisi ehkä tunnistanut häntä?

Jeesus on tuntematon suuruus hyvän yrityksen ihmisille, lain teoista ylös pyrkiville ja yleisen mielipiteen porukalle. Sitten on paljon sellaisia, joilla Jeesus on yleisnimittäjä kaikelle koohellukselle, jota pidetään täällä kristillisyyden nimissä ja markkinoidaan jopa rakkautena lähimmäiseen? Moni ajattelee Jeesuksen olevan vain maallinen messias, joka ripottelee tiellemme menestyksen kukkia ja rikkauden hedelmiä. Hänestä ajatellaan, että hän jatkuvasti ajaa meidän etujamme, oikeuksiamme ja suosiotamme. Jeesuksen edellytetään turvaaman rajamme, asumisemme, läheisemme. Tämän ajatuksen mukaan maailmaan tulisi luoda uusi paratiisi, ihanne olotila, asuinalue, jossa olisi pelkkää ajallista iloa?
Jos uskova ei tahdo kieltäytyä mistään, maailma kiehtoo ja vie hänet mennessään. Jokaisella ihmisellä on maailman liittolainen omassa lihassaan. Muutamat ovat valinneet omat polkunsa odottaen, että Herra pyhittäisi ne? He kuuluvat niihin itsejuoksijoihin, joista Jumala valittaa profeetan kautta: "Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat. Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa." Jer.23:21-22.
Eräänä päivänä joudumme Jeesuksen Kristuksen edessä vastaamaan virkamme, palveluksemme ja tehtäviemme toimittamisesta, opistamme ja elämästämme, jossa tulee valvoa ja ilmoittaa ajoissa, missä ikinä olosuhteet ovat epäilyttäviä ja epäluuloisuutta aiheuttavia, ettemme joutuisi sen moitteen alle: "Israelin vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaa haukkua. He näkevät unta, makailevat ja nukkuvat mielellään. Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni." Jes.56:10-11. Niin tärkeä on Jumalalle ihmissielujen pelastus - yhdenkin ihmisen uskoontulo syksyisenä sateisena kirkkoiltana.

Kerroin miehelle Golgatasta, Jeesuksen ristinuhrista hänen hyväkseen, Jumalan rakkaudesta syntistä kohtaan. Viivyimme hetken mielikuvissa vanhassa Jerusalemissa ajanlaskun alussa. Samalla rukoilin, että mies löytäisi Vapahtajan ja hänen elämässään alkaisi uusia aika – Jumalan aika.

Vanhat hengelliset laulut korostavat Jeesuksen verta, veriuhria ja ristinkärsimystä. Tämä ärsyttää uskosta osattomia, jotka eivät ymmärrä Jumalan sanaa eikä pelastuksen syvyyttä. Veri on mysteeri, salaisuus. Se on elämän vertauskuva, joka on tarkoitettu suojaksi Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan. Verta ei ole tarkoitettu paholaiselle, eikä sitä pidä hänen yhteydessään edes mainita. Se ei myöskään ole mikään taisteluväline pimeyden voimia vastaan, vaan armon keskeinen elementti syntisen olemuksemme vapauttamiseksi pahan vallasta.
Kristityn taistelu pimeyden henkiolentoja vastaan (Ef.6:11) tapahtuu Jumalan sota-asulla: totuuden vyö, vanhurskauden haarniska, kenkinä alttius rauhan evankeliumille, uskon kilpi, pelastuksen kypäri ja Hengen miekka - Jumalan sana, rukouksella ja anomisella joka aika Hengessä.
Vain yhden kerran Raamattu mainitsee veren toimineen uskovien taistelun yhteydessä: "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti." Ilm.12:11. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä avuttomat ovat saaneet avun uskossa häneltä, jonka oma veri on. He ovat voittaneet pysymällä uskossa, Jeesuksessa, sanassa. Siitä he ovat puhuneet, siitä todistaneet, julistaneet, rukoilleet osakseen ja laulaneet Jumalalle kiitosta. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." Ilm.7:14. Puhtaat vaatteet ovat kuva Jumalan vanhurskauttavasta työstä hyväksemme. Se on kuva syntien anteeksisaamisesta, joka on hengellisen voiton tae ja avain. Meidän osuutemme on ottaa veri käyttöön uskossa, sydämeen ja elämään syntien poistamiseksi. Siksi tämä on hyvin henkilökohtainen asia, jossa voimme olla toisillemme korkeintaan avuksi ja neuvoa hyvään, mutta itse toiminta riippuu kunkin omasta Jumala-suhteesta. Taivaassa on kerran heitä, jotka ovat tarttuneet Jeesukseen ja hänen verensä ikuiseen hyötyyn, voimaan, jolla ihminen saa uuden elämän, uudestisyntymän.

1.Jeesus, sinun vaivasi kovat, ristisi, kipusi
katkerat minulle opiksi, turvaksi ovat,
Eläissäni ja kuollessani jos mä syntiin syttynen,
piinaasi kohta muistelen, Se sen kyllä mieleen vienee,
ettei synti leikiksi liene.

2. Hekumassa jos hehkuu pyytää liha, veri syntinen,
Haavaisi muisto estää siitä, Kun ne johtuu mieleeni.
Koska saatana kiusaa täällä, luotan aina ansioosi päälle,
Häijyn juonet se niin sulkee kimpustani, että häpeällä kulkee.

3.Maailma minua pyytää pettää juonella monella kavalalla,
Kadotukseen minua vetää häijy ilolla, hekumalla;
Vaan kun mieleeni johdatan, Jeesus, vaivasi vaikean,
pyhyydessä niin taidan pysyä, halut häijyt pois sysiä.

4.Vastoin kaikkia kuin mua vaivaa, haavasi tukee sydäntäni,
niihin itsensä sieluni kaivaa, löytää uuden elämän;
Lohdutuksesi makeus surulleni on huojennus,
autuuden ansaitsit sä minulle, katkeralla kuolon kivulla.

5.Sinä siis täällä aina turvani, Jeesus apuni ainoa!
Kuolemasi on tuonen surmannut, ettei vahingoittaa saa.
Sinä olet turvanani, koska tulen tuonelaan;
Sinun armosi minun taitaa synnistä, kuolosta eloon auttaa.

6.Ja kuin sydämessäni olet, Jeesus! täältä lähteissäni,
voitan kaikki häijyn nuolet, viimeisessä hädässäni;
Koska olet turvanani, kuljen ilolla kunniaan;
haavaisi turvissa jos täältä lähden, perin ilon niiden tähden.

Johann Heerman, (saks.) s. 1585 † 1647.

Jospa löytäisimme sinut, Jeesus, kun aika on kohdallamme Jumalan aika. Jospa voisimme kohdata sinut auttajan, Vapahtajan, sielumme lunastajan, esirukoilijamme ja pappimme, sielujemme kaitsijan. Jospa kaikki ihmiset kuulisivat sinua ja kääntyisivät puoleesi. Jospa voisimme kuulla vastasyntyneiden Jumalanlasten itkua kirkoissa ja rukoushuoneissa, kotiseuroissa tänä aikana. Jospa avaisit taivaan akkunat valosi paistaa pimeyden maailmaan, että levottomat sielut saisivat löytää sinut Herrakseen. Jospa vetäisit synnin sitomat ihmiset alttarin ääreen kuulemaan kuinka paljon sinä olet heitä rakastanut ja siunannut tulemalla ihmiseksi keskellemme. Jospa kuulisimme uutisia, eläviä todistuksia tavallisista kansalaisista, jotka ovat saaneet vapautua veresi voimasta syntitaakoistaan.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää.


Olin eräässä kodissa kylässä 80-luvun alkupuolella. Meillä oli ollut ilta Kannelmäen kirkossa ja siellä oli ensiaskeleitaan silloin ottamassa lauluyhtye Konnakuoro. Minä toimin illan evankelistana. Kirkon penkissä istui Jukka Nieminen niminen merikapteeniksi esittäytynyt mies, joka pyysi meidät tilaisuuden jälkeen kotiinsa. Hänellä oli armoitusta profetian lahjan käyttämiseen ja niin tapahtuikin illalla heillä. Tosin se ei minuun vaikuttanut juuri mitenkään silloin, ehkä se oli liian aika-keskeinen sanoma, liian vähän Kristus-keskeinen?
Jukan vaimo, Raija, palveli ja tarjoili meille iltapalaa. Vaimo oli kuuro ja ymmärsi siis vain viittomakieltä ja luki suunliikkeistä sanoja. Jukka oli nuori uskossa ja hyvin innokas julistamaan. Hänelle oli juuri siihen aikaan avautunut iso työprojekti Tallinnaan, Finn-Stroin palveluksessa, satamaa laajentamaan. Eesti oli Neuvostoliiton osa ja monet uskovat tekivät lähetystyötä sinne hyvien kulkuyhteyksien takia. Laivoja ei tainnut liikennöidä montaakaan, itse kuljimme aina Georg Ots aluksella.

”Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat.” Jes.43:8

Luin tässä eräänä päivänä Raija Niemisen kirjoittaman Äänetön saari kirjan. Se on melko pinnallinen matkakertomus Niemisen perheen muutamasta vuodesta Karibian meren eräällä saarella, jossa Jukka oli satamatyössä. Kirjan sanoma etenee päiväkirjanomaisesti, melko naisellisesti ja nykyään facebook tyylisesti, jossa kerrotaan omia tuntemuksia ja ihmisten kohtaamisia vieraassa ympäristössä. Oman värinsä tekstiin antaa Raijan kuurous, hän ei kuule kuin joitakin hyvin korkeita ääniä. Hän opettaa siellä kuurojen koulussa ja tutustuu moniin paikallisiin kuuroihin. Toisaalta Jukan aseman vuoksi he pyörivät myös paikallisissa hienostopiireissä ja illanistujaisissa.
Kirjan episodihenkilö on Alfonsoksi nimetty kuuro poika, kerjäläinen, syrjäytynyt, koditon, yksinäinen, jota Raija perheineen yrittää kaikin tavoin auttaa, opettaa ja tukea. Poika muuttaa heidän kotiinsa ja kaikki näyttää hyvältä, mutta sitten tulevat taas vaikeudet. Monien vaiheiden ja epäonnistumisten jälkeen poika häipyy ja hylkää auttajansa, elää taas omaa elämäänsä, palaa lähtöruutuunsa. Hyvä moraali ja ajatus lähimmäisenauttamisesta hautautuu pettymykseen.
Kirjassa on paljon pettymyksiä, paljon henkilöitä, jotka sivutetaan nopeasti tunteista riippuen. Tuntuu kuin Raijan omat ongelmat olisivat niin suuressa roolissa, ettei hän ehdi oikein keskittyä syvällisesti ihmisiin? Vai onko tämä nykyaikaa?

"Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä."Jes.29:17-19

Yli kolmesataasivuisen kirjan yksi sivu on uhrattu uskonasioille, vaikka se on painettu sen jälkeen, kun Jeesus oli tullut tähän kotiin? Herää tietysti kysymys, että oliko tämä kuuro nainen itse päässyt  syvällisesti tuntemaan Jumalan armoa Kristuksessa. Ilmeisesti Jukka oli tullut tuolla saarella uskoon yksinäisyydessä Raijan käydessä Suomessa? Ainakin heidän esikoispoikansa kääntymys rippileirillä on vaikuttanut kovasti perheeseen.
Raija kirjoittaa:

- Emme puhu mitään siitä, mitä Jukka on kirjoittanut minulle kotiin Suomeen. Olen liian hämilläni siitä, vaikka tunnen, että minun pitäisi sanoa olevani iloinen Jukan ratkaisusta ja haluavani kannustaa häntä.
Keke tuli uskoon rippikoululeirillä ja sen jälkeen keskustelin hänen kanssaan usein iltaisin puoleen yöhön saakka. Jukka puski noihin aikoihin töitä kaiket illat ja viikonloput — hän oli vetänyt Kotkan Hietasen sataman organisointiprojektia ja suunnitteli sen jälkeen toimintojen siirtämistä tietokoneille. Huomasin, että vaikka olin pikkutytöstä saakka uskonut Jumalaan, en kuitenkaan ollut tietoisesti ajatellut koko asiaa. Nyt minun oli pakko keskustella Keken kanssa ja lukea kirjoja ja aloin nähdä kaikki asiat eri tavalla kuin aikaisemmin. Toisinaan puhuin myös näistä ajatuksistani Jukalle. Ja nyt yksin ollessaan Jukka on lukenut ja miettinyt ja tullut ratkaisuun. Eniten häneen olivat vaikuttaneet säkeet Birgitta Yavarin kirjassa "On rakkaus": "Mitä se hyödyttää ihmistä jos hän täysin purjein ihailun ja juhlinnan myötätuulessa vaeltaa halki maailman mutta päätyy hylyksi ikuisuuden rannalle." "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon"...
Ehkä minua hämmentää se, että Jukka on yhtäkkiä päässyt pitemmälle kuin minä. Minun on pakko mennä perässä, jonkun kynnyksen yli. Kirjat ja kirjoitukset, jotka ennen ovat olleet fraaseja, avautuvat yhtäkkiä, olemme kuin löytäneet avaimen niihin.

”Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää.” Jes.42:18

Jukka Nieminen kirjoitti 90-luvulla kirjan "Profeetan tilitys", jonka sivuilla hän kertoo yksityiskohtaisesti Jumala-suhteestaan. Kirjassa on paljon henkilöitä, nimiä, jotka ovat tulleet itselleni tutuiksi vuosien varrella. Tietysti siihen ovat valikoituneet pääasiassa yläluokan uskovaiset, silmäätekevät, titteleineen, saavutuksineen, yhteiskunnan napamiehet. Niinhän se on, nimimiehet mainitaan ja korotetaan, mutta hattusen arskat, tilhen topit, mutikaisen maijat ja takasen ainot unohdetaan - hehän eivät ole mitään suurten rinnalla? Vai olisiko Jumalakin erikoistunut parempiosaisiin, kauniisiin ja rohkeihin, menestyviin ja terveisiin? Voi meitä muita?
No, tuossa kirjassa Jukka kertoo, että heille tuli mm. Sana-lehti St. Lucian saarelle noiden vuosien aikana. Sen oli tilannut heille Langinkosken kirkkoherra Toivo Lemmetyinen. Tämä ja erään uskovan liikemiehen vierailu ja lapsuuden hengelliset kokemukset ajoivat Jukkaa kohti Kristusta, uskonratkaisua. Hän kertoo:

- Raija oli matkustanut Suomeen poikien luo talvilomaa ajaksi. St.Lucialla helmikuu oli parasta aikaa. Elimme ilmaston puolesta kuin paratiisisaarella. Oli viikonloppu. Olin yksin kotona Jerin, suuren 6-vuotiaan rottweileruroksen kanssa! Istuin yksin hiljaa ruokailuhuoneen pöydän ääressä. Tiedän kokemuksesta, että pitkä ja raskas työviikko aiheuttaa usein viikonloppuisin masennusta silloin kun on yksin eikä ole mitään selkeää ohjelmaa. Tämä viikonloppu oli toisenlainen. Sisälleni työntyi voimakas kuolemanpelko ja jatkuvia kysymyksiä: minne joudun, mitä tapahtuu perheelle. Paine kasvoi kasvamistaan. Huomasin, että Jumala, josta olin kuullut nuoruudessani ja josta minulle viestitettiin monella eri tavalla, oli ottanut minut puhutteluunsa. Hän oli käsitellyt minua aina hyvyydellä. Sama hyvyys oli nytkin taustalla nähtävissä. Tunsin, että minulle ei annettu enää mahdollisuutta paeta ratkaisua. Se oli tehtävä puoleen tai toiseen. Herra oli antanut vielä viimeisen mahdollisuuden.
Kahden tunnin taistelun jälkeen tein päätöksen: Herra, tässä olen. En osannut rukoilla. Ainoat sanani olivat: anna syntini anteeksi, ohjaa minua tielläsi. Vapauduin täysin. Yhtäkkiä minut valtasi voimakas ahdistus ja hätä. Minun täytyi kirjoittaa äidilleni ja kahdelle vanhemmalle ystävälleni ratkaisustani. Äitini täytyi saada tietää asia jos minulle sattuisi jotain ennenkuin tapaisimme tai saisimme puhua puhelimessa. Tämä kaikki tapahtui helmikuussa 1977. Äitini oli rukoillut puolestani lakkaamatta 28 vuotta.
Jumala taivutti minut hyvyydellään. Hän ei käyttänyt yhtään voimakasta otetta. Hän oli määrännyt ajan. Hän ei perääntynyt. Hän ei hyljännyt rukouksen lasta. Kutsu oli viimeinen. Job sanoo (Job 33:28-29): "Hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti tai kolmastikin ihmiselle."

Nämä kaksi kovin erilaista kirjaa, aviopuolisoiden kirjoittamia, eri maanosissa, eri tunnelmista, tiedosta ja uskosta, antavat kuvan ihmisistä, jotka tarvitsivat Jumalaa enemmän ja vähemmän. Pysähdyn miettimään, mikä on Jumalan osuus tästä kaikesta, mikä on pelkkää ihmistä, missä on Hyvän Paimenen ääni, missä pelkkää lampaan määkimistä? On varsin mielenkiintoista havaita, miten onnistuneesti Herra sotkee ihmiselämän suunnitelmia ja totuttuja kuvioita, miten hän astuu ihmisen elämään ja sydämeen, millainen on Vapahtajan vaikutus. Monen ihmisen koko elämä menee uusiksi, suunta muuttuu hänen käännyttyään taivaan tielle. Sekoilujen tilalle tulee Jumalan rauha ja mielentasapaino. Surullista, mutta totta on sekin, etteivät kaikki etsijät, herätetyt koskaan löydä Kristusta. He ovat tuntevinaan Jeesuksen, mutta kulkevat edelleen oman tahdon tietä, elävät lihallisesti ilman Jumalan rauhaa ja pelastavaa uskoa. Jos Kristus ei pääse meidän syvyyteemme, ei pinnallinen uskonnollisuus voi auttaa koetuksen päivänä.
Kuinka tärkeää olisikin, että elävä todistus Herrasta kuuluisi keskuudessamme, että Jumalan sanan valo loistaisi maailman pimeyteen, sydänten murheeseen. Tarvitsemme seurakunnassa profeetallista sanaa, Herran etsivää rakkautta, ja parannuksen vaatimusta. 

HS. ilmoitti lehtiuutisessaan:
Kuurojen Liiton kulttuurikeskuksen entinen johtaja Raija Nieminen kuoli sairauskohtaukseen lomamatkalla Pertunmaalla Etelä-Savossa 28. kesäkuuta 2004 67-vuotiaana. Hän oli syntynyt Jämsänkoskella 14. helmikuuta 1937. Jukka Nieminen elelee ilmeisesti nykyään Helsingissä?

"Sillä hetkellä hän juuri paransi useita taudeista ja vitsauksista ja pahoista hengistä, ja monelle sokealle hän antoi näön. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Luuk.7:21-23

Sinä, Herra olet pyhä ja teet aina oikein ja meidän ihmisten kannalta kaiken oikeaan aikaan. Mutta meistä tuntuu, että sinä sekoitat elämämme suunnitelmat ja tavoitteet, ihmissuhteet ja työt. Joudumme nöyrtymään edessäsi ja suostumaan tahtoosi, kieltämään itsemme ja kääntymään pahoilta teiltämme etsimään sinun armoasi. On ihmeellistä, että sinä puhut kuuroille, niin että kuulevat ja teet palvelijoistasi kuuroja maailman äänille. Auta meitä kuulemaan sinun Hyvän Paimenen äänesi, että aina seuraisimme sinua, mihin ikinä menetkin.