Eläköön elämän rikkaus

”Eläköön elämän rikkaus” luki erään taksin kyljessä, kun olin ajelemassa kotia kohti ja ajattelin, että kyllä oli kristillinen ajatus, kunnes huomasin sen lisänä jatkolauseen – ”aito säästöpankki”. Se on juuri niin pinnallinen ajatus, joka varmasti kolahtaa tässä ajassa hampurilaissukupolven sieluun. Se sopii älypuhelinihmisille, jotka eivät lue kirjoja, jotka eivät kykene enää ymmärtämään lausetta, jossa on kaksi sivulausetta. Se siitä rikkaudesta, joka perustuu rahaan ja valtaan, politiikkaan ja itseintoiluun, elintasoon ja pröystäilyyn. Miten voidaan elää rikasta elämää, jos ei edes tunneta elämää? Miten elämä voisi aueta, jos ei ole edes menty sisään elämän ovesta, jos ei ole löydetty raikkauden valtakuntaa, kaiken omistavaa kuningasta? Miten voidaan olla kiitollisia elämästä, jos ei tunneta elämän antajaa, jos ainoa rikkaus on eläkesäästötili?

Elämä kulkee keskellämme Jeesuksen hahmossa, mutta kuka huomaa hänet? Kun Kristus kulkee kadulla, ei häntä tunneta. Voi käydä kuin pilapiirtäjä Karin ”joulunsankari” kuvassa, köyhä Vapahtaja on lähes huomaamaton omassa syntymäpäiväjuhlassaan. Siksi eräs päivälehti julkaisi lööpin, jossa luki:  Jeesus nousi taivaaseen - Alkot kiinni ylihuomenna! Aivan niin kuin viinakaupat ja Vapahtajan kotiin paluu olisivat jotenkin verrannollisia? Mikä siis onkaan nykyihmisen elämän rikkaus, mihin hän satsaa, mistä on valmis maksamaan, mitä tavoittelemaan, mihin kuluttamaan aikansa ja rahansa, kunniansa ja saavutuksensa? Hiki nousee päähän ja selkä on märkä, mutta talletukset eivät kasva, eikä rikkaus tunnu missään. Aikanaan sitten perikunta myy ”rikkaan” vainajan omaisuuden pilkkahintaan ja se oli siinä sen kaverin tarina. Ketä juhlitaan?

Meillä kävi kylässä ukrainalaissyntyinen mies ja keskustelimme hänen elämänsä vaiheista, ratkaisuistaan ja arvostuksistaan. Hän oli kulkenut pitkän ja merkillisen tien, Jumala oli johdattanut häntä. Hän oli löytänyt tiensä Suomeen, avioitunut täällä ja löytänyt seurakuntayhteyden. Mutta elämä olisi voinut olla toisenlainenkin, kulkea eri latua? Hän oli rikas Herrassa, ei niinkään ajallisesti, hän tunsi Jeesuksen ja tahtoi seurata Herraa. Rukoilimme yhdessä ja söimme, sillä Kristus yhdisti meitä. ”Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää. Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.” Ps.25:4-6. Kuinka paljon Jumalalla onkaan armoa ihmistä varten ja vain harvat tietävät sen, vielä harvemmat elävät siitä ja vielä harvemmat kiittävät siitä häntä.

Ainoa arvokas rikas elämä on sisällytetty Jeesuksen tuntemiseen., eikä siitä suoriteta kansanäänestystä, sillä sen on Jumala itse päättänyt. ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin Hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” 1.Joh.1:7 . Elämä on ilmestynyt valona pimeyteen, meidän pimeyteemme. Ilman Kristus-valoa olemme ikuisesti pimeydessä ja hukumme. Valoon tuleminen on kova juttu, jossa polvet tutisevat. On paljon helpompi piilotella itseään puskassa kuin Aatami ja Eeva aikoinaan, ettei valo paistaisi päin näköä ja kaikki törttöilyt tulisivat kerralla ilmi. Pelastettu näkee valon, syntyy valosta, rakastaa valoa, kaipaa valon säteitä ja lämpöä, tulee mielellään niiden luo, jotka ovat myös valosta syntyneet, valon lapsia. Mutta vaeltaa valossa on pitkä tie, josta ei tiedä juuri mitään tielle lähdettäessä. Vain pieni aavistus ja hengellinen kokemus eväinä uskova suunnistaa kohti tuntematonta Raamattu kädessään ja Pyhä Henki sisimmässään. Aikanaan valon merkitys joko suurenee tai pienenee, riippuen siitä, kuinka uskova seuraa Herraansa Jeesusta. Monen valo sammuu kokonaan ja maailman valot tulevat ottamaan Kristuksen paikan heidän elämässään. Heille pelkkä paikallispankki on elämän rikkautta ja raha tyynyn täytteenä antaa näennäisesti turvallisen yöunen. Mutta kuka sammuttikaan heidän valonsa, kuka kurja vei heiltä lapsenuskon, kuka vietteli nämä ihanat uskovaiset takaisin pimeyteen, kuka latasi heille suuret katteettomat tarjoukset elämän kevääseen. Niin kuin tässä eräänä päivänä mies sanoi minulle itkukurkussa: - Itte mä olen pilannut elämäni!

Heikkous vie valon uskovan elämästä, siksi sanotaan: ”Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.” Room.14:1. Heikko usko johtuu heikosta valosta, Kristus on heikosti ihmisen elämässä. Hän on kuin nälkäkuoleman partaalla oleva, jota syötetään teelusikalla makuuasennossa, ettei hän peräti kuolisi. Lainalaisuus ja omavanhurskaus tekevät uskovan heikoksi, hän voi silloin luottaa vain omiin tunteisiinsa ja järkeensä, mutta ei juurikaan Kristukseen. Lahkolaisuus tekee heikoksi, vaikka  heidän ääntään voi muuten riittää kadun toiselle puolen asti? Lahkolaisuus ei elä Kristus-valosta, vaan roikkuu ihmismielipiteissä ja idoleissaan, se on nykypäivän Laodikeaa, joka arvioi itsensä rikkaaksi, suureksi ja voimakkaaksi, mutta on kuitenkin hengellinen kääpiö, täynnä surkeaa, oksettavaa köyhyyttä, alastomuutta ja sokeutta. Mutta sillekin Jeesus vielä puhuu – jos se kuuntelee. Sillekin Jeesus on tarjoamassa todellisen ja rikkaan elämän – jos se vain ottaa sen vastaan. Mutta silloin lahkolaisuus murenee.

Elämän rikkaus on uskovalle, että hänet kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimiin. Kun tämä totuus valaisee ihmisen, hän näkee suuren Vapahtajan, jonka koko elämä ja kaikki teot ovat tarkoitetut kiinnittämään hänet ikuisesti Jumalaan. Siksi uskovan on hyvä muistella kastettaan ehtoollisen yhteydessä ja Raamattua lukiessaan. Sen voi myös mitata, sillä todellinen elämä ja taivaan valo, eivät kirkastu meidän ansiostamme tai kyvyillämme. Ne tulevat ulkopuoleltamme ilman meidän lahjojamme tai päättelykykyämme. Niiden keskus on Jeesus. Elämän rikkaus on Jeesuksen veri, uhriveri, pyhä veri, synnitön veri, joka tuo elämän ja vapahtaa syntisen kaikista synneistä.

Joskus tien vieressä on kyltti, jossa lukee ”veripalvelu”. Sairaanhoito vaatii ponnisteluja tällä alueella. Uskovan veripalvelu on Golgatalla, Jeesuksen uhrissa, sinne hän palaa aina uudestaan, siellä on hänen elämänsä rikkaus. Uskosta osattoman on vaikea ymmärtää verilauluja, ja puhetta sijaiskärsijästä. Mutta uskovalle se on elämän ilonaihe. Valossa vaeltava saa luontaisetuna omistaa Vapahtajan puhtauden ja syyttömyyden, omantunnon rauhan ja sisäisen levon tekemisistään. Jos ei käsitä syntiä, ei käsitä armoakaan, eikä silloin ole valoa, ei elämää eikä pelastusta. Siksi jokaisen uskovan on tärkeää tuntea omat syntinsä, perisyntinen olemuksensa ja täydellinen avuttomuutensa kristityksi tulemiseen, elämiseen ja taivaaseen pääsyyn. Mitä vähemmän synnistä puhutaan, sitä vähemmän siitä tiedetään, sitä ohuemmaksi käy Jumalan asema. Kristuksen suunnaton kärsimys on hetken päästä vain kuvataidetta kultakehyksissä ja vain taiteilija saa kiitoksen tauluistaan. Joskus krusifiksitkin ovat niin levollisen näköisiä, että voisi kuvitella Vapahtajan nukkuvan niissä päiväuntaan? Mutta kadonnut on kova vaiva, lihan kärsimys, kuoleman kauhu ja helvettiin saakka pudottautuva pohjaton turmeluksen kuorma, jonka me olemme ihmisinä saaneet aikaan. Jokaisen on kannettava omien syntiensä heikkoutta koko elämä, ja sellaisena tultava Kristuksen syliin armahdettavaksi. Siinä Herran veri lepää uskovan päällä. Se tekee syntisestä uskovan. Tätä säästöpankkia on ihana kannattaa, siellä talletukset ovat aina turvassa, sillä ne ovat paremmassa turvaa kuin Sveitsin pankissa, ne ovat taivaan pankissa.

Israelia kohtasi erinomainen elämän rikkaus, kun Jeesus tuli tänne ihmiseksi ja siinä yhteydessä Jumala puhui erään papin kautta väkevästi: ”Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti sanoen: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta” Luuk.1:67-69. Mutta kuka ymmärsi silloin tämän sanoman? Entä, kuka ymmärtää sen nyt? Missä siis ovat uskovat juutalaiset? Heille on käynyt niin, että rikkauden sijaan on tullut köyhyys, rikkaan elämän tilalla on ainainen vaiva ja paine, sota ja uhka, viholliset niskassa ja voima jatkuvasti koetuksella. Vaikka Herra on luvannut: ”…pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat…” 1:71. Voi mikä ilo onkaan Vapahtajan luona, turvapaikka ja lepo Kristuksessa. Kuitenkin moni haluaa käydä omaa taisteluaan, omaa hyökkäystään, puolustaa kunniaansa ja asiaa omia etujansa hinnalla millä hyvänsä. Ei ihme, etteivät he koskaan pääse kulkemaan vapautettuna Jumalan palvelemiseen armahdettuina syntisinä:  ”…pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.” 1:74-75. Säälien ja rukoillen katselemme kuinka juutalaiset ovat oman uskonnollisuutensa ja viisautensa vankeja tänään. Mutta eräänä päivänä heillekin avautuu tämä suuri totuus: Jeesus on heidän Herransa, joka pelastaa heidät. Kokonainen kääntymys ja parannus on enemmän kuin lottovoitto. Kun Jumala asettaa asiat kohdalleen, ei kukaan enää ole onneton, eikä turhien kysymysten siteissä. Jumalan valtakunta on yli ihmisten valtakuntien, Jumalan hallinta kattaa kaikki ja on todellisuutta niille, jotka nöyrtyvät hänen edessään.

Eläköön siis elämän rikkaus Kristuksessa, meidän Herrassamme, sillä hän elää uskoviensa sydämissä ja etsii tänään rakkaudessaan jokaista kadotukseen kulkevaa sielua. Kiitos siitä Herralle.

Odotan taivaallista sadetta

Olimme vuokralaisina Naantalissa 70-luvulla, alakerrassa asui vanha uskova pariskunta. Kerran talon emäntä tuli pyytämään minulta apua ruoanvalmistuksessa, kun eräs maankuulu saarnaaja oli tulossa vierailulle ja heidän piti majoittaa ja ruokkia hänet. Lupauduin ja kävin alakerrassa tekemässä eväät mummon keittiössä. Aikanaan pastori sitten tuli kylään ja majoittui vierashuoneeseen. Hän kävi välillä aina syömässä ja kahvilla, mutta muuten hän linnoittautui yksinäisyyteen kertoen valmistavansa saarnaa pyhäksi kirkkoon. Niin sitten kului tuntikausia. Vanhukset istuivat keskenään olohuoneessa ja huokailivat Herran puoleen, että kaikki menisi hyvin. Vierailun jälkeen seuraavana päivänä menin heidän luokseen kuulemaan kokemuksia. Ruoka oli kuulemma saanut kiitosta ja talon vieraanvaraisuus. Järjestelyt olivat onnistuneet. Mutta isäntä oli ollut kirkossa kuulemassa saarnaa ja totesi, että sen verran heikko oli puhe ollut, että pastori olisi aivan hyvin voinut seurustella heidän kanssaan sen valmistuksen ajan?

Joskus me touhuamme aivan turhaa ja kulutamme aikamme omiin suunnitelmiin. Herra on lähellä, mutta emme kuuntele häntä, yhteys on jotenkin kadoksissa? Murheelliset asiat ja ihmisten meille aiheuttamat kurjat kokemukset nousevat kuin mustat pilvet elämän taivaalle, eikä näy aurinkoa, ei tunnu rakkaus, eikä ruokakaan maistu. Tarvitsemme Vapahtajaa kuten nääntynyt, kuiva maa: ”Runsaalla sateella sinä, Jumala, kostutit perintömaasi; ja kun se oli näännyksissä, niin sinä virvoitit sen. Sinun laumasi asettui siihen; hyvyydessäsi, Jumala, sinä sen kurjille valmistit.” Ps.68:10-11. Silloin on ihmeellistä tuntea Jumalan hyvyys kohdallaan ja havaita, että Herran sadevarastossa on runsaasti vettä myöskin meidän pellollemme. Kurjuuden kuukausina ja kuivuuden koetellessa on olo ankea, mutta taivaallisen sateen osuessa kohdalleen virvoitumme suuresti. Usein Jumalan suunnitelmiin kuluu, että hän antaa sitä yhdelle, että tämä jakaisi sitä muille; Herra siunaa yhtä, että tämä siunaisi muita. Tästä ovat esimerkkinä monet siunatut hengelliset kirjat, jotka ovat tuoneet iloa ja apua tuhansille. Joskus on syytä tarkastella itseään ja tekemisiään, myös rippi auttaa, monesti ehtoollinen, rukous on aina tarpeellinen. Hyvä on muistaa myöskin pyhää kastettaan, jossa Jumala on meidät puhdistanut vedellä pesten.

Auto ilman moottoria on kuin ihminen ilman Jumalan rakkautta.

 

 

Olimme tulleet kotiin sielunhoitopäiviltä ja vaimoni laittoi pöydälle ison pinon esirukouspyyntöjä, jotka ihmiset olivat siellä kirjoittaneet lappusille. Seuraavana päivänä otimme aikaa ja luimme jokaisen paperin ja kannoimme ne rukouksessa Herran eteen pyytäen apua ja armoa lukuisiin vaikeisiin kysymyksiin. Siellä toistuivat sairaudet, huoli pelastumattomista omaisista, työttömyydestä, ristiriidoista, alkoholismista, peloista, epävarmuudesta, ikävästä ja mitä erilaisimmista odotuksista. Emme muuta kenenkään elämäntilannetta, emme paranna ketään, emme saa aikaan iloa, emme uskoa, mutta Kristus tekee kaikkea tätä. Se on meidän toivomme ja rohkeutemme salaisuus. ”Auttakoon hän kansan kurjat oikeuteen, pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan. Niin he pelkäävät sinua, niin kauan kuin aurinko paistaa ja kuu kumottaa, polvesta polveen. Hän olkoon niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan. Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole.” Ps.72:4-7. Jumalan sanan valossa on ihmeellinen siunaus, joka poistaa murheen ja kuivaa kyyneleet, se tuo rauhan ja lupaukset kantavat heikkoa kulkijaa.

Jeesuksen tunteminen tuo uskovalle Jumalan hyvyyden sydämeen, luokse, kotiin ja elämään. Hänessä on meille viisaus, vanhurskaus, pyhitys ja lunastus. Tämän kaiken Jumala antaa omilleen täysin ilmaiseksi ja oman vaikutuksensa seurauksena. Se ei milloinkaan ole meidän aikaansaannostamme vähimmässäkään määrin. Emme tuo vettä pilvistä maahan, emme synnytä kasvua, uutta elämää tai hedelmää. Emme saa kukkia kukkimaan, mutta ihailemme niitä. Mutta näemme tämän kaiken ja saamme nauttia siitä osallisena hänen lahjoistaan. ”Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” Jes.55:10-11. On siis hyvä ja tarpeellinen aina, joka päivä pysähtyä kuuntelemaan Herran ääntä sanan kautta. Joskus kuulemme myös sisimmässämme olevan Pyhän Hengen äänen, joka yhtyy kirjoitettuun sanaan ja vahvistaa sen johdatuksellaan. Joskus toinen kristitty tulee ja sanoo meille sen saman ja on Jumalan asialla.

Olen vanhemmiten huomannut, että ihmisarvomme on usein vain sukunimessä, koulutuksessa tai elämän saavutuksissamme, rakennuksissa ja tavarassa. Itsessämme emme ole juuri mitään. Ehkä siksi onkin niin paljon ihmisiä, jotka kertovat aina ensin lastensa ja lastenlastensa määrän, koulutuksen, saavutukset ja tittelit, tapaan. – niin meidän tyttäremme ovat rikkaissa avioissa ja asuvat Helsingissä, toinen on eknomi ja toinen vaan muuten mukava! Tai: - otin tuossa yhteyttä siihen ja siihen, hän on muuten ministerin sukulainen, hän on korkeassa asemassa, näkeehän sen jo leuan asennosta? Toinen, joka kuuntelee, tuntee vain Hattusen Arskan ja Takasen Ainon, ja ensin mainitulla ei ole muita ansioita kuin rikosrekisteri ja viimemainittukin ehti kuolla viime vuonna. On suosittua kertoa omaisuutensa laajuus vilauttaen: - kävimme juuri meidän espanjan asunnollamme keräämässä kesäisiä kokemuksia ja ensi viikolla lähdemme lapin lomaosakkeeseemme ottamaan kevätauringon rusketusta. Näitä toinen kuuntelee suu auki, kun ei ole varaa kuin polkupyöräretkeen kirkon ympäri. Jaetaan tietoa piireissä käymiensä kurssien ja tutkintojen kattavuudesta tyyliin: - mulla on pätevyys hermoterapian hoitoon, korkeampi kvanttitaloustutkinto, kuorma-autonajokortti, ja taito veronkiertoon!! Sitä kuunteleva ajattelee, ettei tule mieleen kuin vanha rippikoulutodistus noin äkkiä miettimällä ja kerran aloitettu ja keskeytetty saksankielen kurssi työväenopistossa? Urheilusuorituksensa voi muotoilla tapaan: juoksin muuten juuri puolimaratonin ja toinen, joka kuuntelee, ei meinaa jaksaa kävellä kauppaan omilla jaloillaan? Oman valloitusalueensa muodostavat hengelliset saavutukset tavalla: - olen käynnistänyt monta erikoista kampanjaa seurakunnan virkistykseksi, rukoillut lukuisia terveeksi, antanut rahaa runsaasti jatkuvasti ja vuodattanut riittoisaa rakkauttani ja jakanut auliisti viisauksiani yleisön pyynnöstä huolimatta – tämän lisäksi olen kantanut kaikki vanhat vaatteeni lähetyskirpputorille pakanoiden hyväksi. Kuulija voi tietysti muistella, että samainen henkilö on myös sammuttanut monta hyvää hanketta seurakunnassa ja sotkenut yhdentoista ihmisen asiat peräti solmuun lyhyessä ajassa ja keittänyt perunakattilankin pohjaan?

Rakkauden nälkä on meihin laitettu ominaisuus, joka tyydyttyy vain rakkaudella. Rakkaus on sylissä olemista, hyväilyä, ystävällisiä taputuksia, kosketusta, lähellä olemista, kuuntelua, ymmärtämistä, osanottoa ja joustamista. Ihmisiltä sitä emme useinkaan saa. Emme tarvitse rakkautta niinkään hyvyytemme kuin huonoutemme takia. Meidän suurin tarpeemme ei ole ruoka ja huone, työ tai raha, vaan rakkaus. Kuitenkin, kun rakkaus lähestyy meitä, me pakenemme. Sillä rakkauden hellä voima on murtavaa, itkettävää ja sulattavaa, kuumaa ja kantavaa. Tätä rakkautta Jumalalla on varastossaan jokaiselle aivan yltäkyllin ja hän mielellään ohjaa sitä luoksemme. Silloin pitäisi tietysti pysähtyä ja ottaa sitä vastaan. ”Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niinkuin virran ja kansojen kunnian niinkuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään.  Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Te näette sen, ja teidän sydämenne iloitsee, ja teidän luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho; ja Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoissansa, mutta vihollistensa hän antaa tuntea vihansa” Jes.66:12-14. Jumalan rakkaus tuntuu kuin äidin rinta vauvan suussa. Hän saa imeä maitoa, Jumalan rakkaus on kantavaa, turvallista ja suojaa antavaa, sillä Herra ottaa lapsensa kainaloonsa, Kristus tahtoo olla omiensa kanssa ja erityisesti vakuuttaa rakkautensa hyväilemällä meitä, parantamalla haavojamme, voitelemalla meitä Hengellään ja hyvyydellään, Jeesuksen rakkaus on lohdutusta, siunaavia, suloisia sanoja, virvoittavia hetkiä hiljaisuudessa hänen kasvojensa edessä. Se hoitaa rikkinäistä ja masentunutta ihmistä suunnattomasti. Jumalan vaikutus käy sydämeen asti, ja niin sydän iloitsee, pelastus ja Jumalan huolenpito tulvivat kuin suvinen sadekuuro kulkijan ylle. Vapahtajan rakkaus korjaa koko olemuksen, myös luut virkistyvä, tarpeellinen terveyden palautus poistaa mustat lasit uskovan nenältä. Hän uskaltaa Herran kohdattuaan olla ihminen, tulla toisten eteen, puhua, ajatella, laulaa, juosta, iloita, olla vapaa. Hän ei enää pakene, piiloudu, pyri pimeyteen, eikä istu tuppisuuna seinänkoristeena tyhmyri-hattu päässä?

Missä on Herran rakkaus, missä voima? Jerusalemissa, sanoo Raamattu! Mutta se ei ole tämä nykyinen kiistelty kaupunki Israelin maalla, vaan Herran uudestiluoma ympäristö, jossa Kristus hallitsee ja johtaa kaikkea viisaasti. Nykyisen Jerusalemin suurin ongelma on se, missä siellä onkaan Golgata ja Jeesus? Kun nämä ovat kadoksissa ei elämässä ole kuin tyhjyyttä ja tarkoituksetonta uskonnollisuutta, turhaa puhetta ja huonoja valintoja, jotka vievät vain pahempaan suuntaan. Mutta kun ihminen löytää Vapahtajan ja hänen kauttaan Jumalan armon, tulee taivaan siunaus hänen osakseen. Tämä kaikki on uutta Jerusalemia, taivaallista Jerusalemia. Siellä ei kukaan ole onneton, hedelmätön, kuollut, synnin taakoittama, yksinäinen, kurja. Onko myös niin, että opimme uskonystävien kautta tätä Jumalan rakkautta? Tai, kysymyksen voisi esittää myös niin, että, entä jos ei meillä olisi seurakuntaa, uskovia ympärillämme, Mitä me ymmärtäisimme Herran armosta silloin?

Kauas on pitkä matka - tulisiko Jumala meidän kulmille, minua lähelle, sydämeen?

Jotakin Jumala on kuitenkin säästänyt vielä tulevaisuuteen, se on hänen suuri ilmestymisensä päivä. Tänään hän sitoo meidät itseensä sanansa varaan, emme näe mitään erikoista, tunteemme voivat jopa olla meitä vastaan, tietomme on todella vajavaista ja inhimillinen voimamme on olematon ja sekin vähä hiipuu koko ajan. Kuitenkin voimme valita aina ja kaikkialla Kristuksen ja hänen valtakuntansa, luottaa häneen, hänen uskollisuuteensa ja valintoihinsa, keksittyä hänen seuraamiseensa. ”Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.” Hoos.6:3. Uskossa tähyilemme tulevaisuuteen ja odotamme sellaista valonpilkahdusta yön pimeydessä, joka kertoo meille, että Kristus tulee pian. Sade, jokainen sade, joka taivaasta tulee on myös enne hänen tulemisestaan, jokainen maan hedelmälliseksi tekevä kuuro ja vihma on toivoa herättävä enne Jeesuksen tulemisesta. Nyt hän on meidän kanssamme salatulla tavalla uskon kautta, kerran näkyvänä suurena maailmankaikkeuden valtiaana. Ylistys hänelle, ylistys Isälle ja ylistys Pyhälle Hengelle.

Sinä ikuinen Jumala yllätät meitä uskovia rakkaudellasi, koska olemme usein niin kiinni näkyvässä maailmassa ja sen lainalaisuuksissa, mietimme asioiden hyötyä vain taloudellisesti ja ihmisviisauden varassa. Sinun rakkautesi kantaa ja tukee meitä heikkoudessamme, ojenna siis Herra kätesi, että voisimme aina tarttua siihen ja käydä askeleemme kanssasi. Suo meille aikoja, jolloin koemme sinun rakkautesi hyväilyä, lohdutusta ja turvaa. Meidän ei ole missään niin hyvä olla kuin luonasi. Pyydän, että ottaisit kaikki nuo esirukouksia kirjoittaneet ihmiset ja heidän asiansa rakkaudessasi syliisi. He tarvitsevat sitä, heidän asiansa tarvitsevat sitä. Herra, kuiva maa odottaa sinun sadettasi, taivaallista kastetta täällä, nyt.

Ylennyksiä ja joskus alennuksia

Ihmisten kodeissa on seinillä tauluina heidän saavutuksiaan, erilaisia diplomeja hiustenleikkuusta, ruoanlaitosta, pellonkyntämisistä, kurssitodistuksia, urheilusuorituksien palkintoja, koirien, kissojen, hevosten palkintoja, puolustusvoimien ylennykset, kuorolaulun saavutukset, kunniamainintoja. Toinen alue seinillä ovat taide, taulut, maalaukset, kuvat, maisemat, ihmiset, matkamuistot, viirit, liput, standaarit, jne. Näiden lisäksi seinillä on hämähäkkejä tai niiden seittejä, joitakin naarmuja, fläkkejä, raapuja, palkeenkieliä, joissa on lyhyt historia kodin koettelemuksista ja taisteluista.

Näillä em. pyrimme nostamaan arvoamme ja mieltämme, jos olemme saavuttaneet jotain, olleet joissakin asioissa onnistuneita, pärjänneet, menestyneet, olleet muita parempia ja kolhutkin kuuluvat asiaan. Niitä ovat jälkimmäiset. Minäkin olen saanut yhden ylennyksen elämässäni, olin laivaston käytyäni pitkään matruusin arvoinen, mutta kerran sieltä sitten tuli tieto, että minut on ylennetty ylimatruusiksi ja semmoinen olen kuolemaani asti. Muttei siitä ole minulle mitään hyötyä, eikä minusta Suomen puolustusvoimille.

Näin keväällä on mielessä tuleva kesä ja sen ihana lyhyt lämmin kausi pohjolassa, loma ja luonto, valoisat päivät ja tuoreuden tuoksut. Istutin keväällä ruohonsiemeniä ja nyt olen seurannut niitä, odottaen että alkaisivat viheriöidä. Muutenkin koko puutarhan elämä on varsin opettavainen miljöö, siellä ovat rikkaruohot, joiden kasvua minun ei tarvitse surra tai huolehtia kastelusta. Siellä on herkkiä kukkia, jotka ottavat herkästi itseensä, jos niitä kohdellaan kovakouraisesti ja sitten tulee vain lehtiä. Puutarhassa on hedelmäpensaita ja –puita, jotka tarvitsevat veden ja lämmön lisäksi pölytyksen tuottaakseen satoa. Huonoja kasvattajia varten ovat ilmestyneet puutarhamyymälät, joista voi hankkia asiantuntijoiden vaivalla kasvattamia kasveja. Näitä saa siis helposti pienellä rahalla silmiensä iloksi, eikä niiden tuhoutuminen tunnu sydänalassa.

Joskus mietin oman kutsumukseni keskeisintä osaa, sananviljelyä, ja sen onnistumista. Olen puhunut työkseni yli 35 vuotta pääasiassa Suomessa. Olen kohdannut lukemattomia ihmisiä, joita suurinta osaa en tunne lainkaan ja olen nähnytkin heidät vain etäältä, puhujanpöntön takaa. Osa on tullut tutuksi, osa on hyviä ystäviä. Työnantajani ovat tilastoineet toimintaani jossain määrin ja perästä päin voidaan katsoa montako puhetta olen virallisesti pitänyt kunakin vuotena. Mutta se on tietysti vain likiarvo, eikä se muutenkaan kerro paljoa, ehkä päivämäärän, kuulijamäärän ja paikkakunnan?

Mutta Jumalan tilastoissa on merkitty, miten hänen sanansa on itänyt eri tilaisuuksissa ihmissydämissä: Kuka on ottanut sen halukkaasti vastaan, kuka on kiittänyt Jumalaa siitä, kuka on saanut uskon sen kautta, kuka on ruvennut rukoilemaan sen vaikutuksesta, kuka on saanut viisauden, neuvon ja johdatuksen sitä syödessään, kuka on rakastunut Vapahtajaan ja innostunut laulamaan hänen kunniakseen, kuka lähtenyt lähetystyöhön, kertomaan ihmisille Jeesuksesta. Näitä ajatellen huomaan, että on paljon salattua, jota en tiedä, josta en voi sanoa juuri mitään. Siellä Jumalan tilastoissa on myöskin merkittynä nekin surkimukset, jotka ovat kadottaneet kutsumuksensa, kieltäneet Herransa, luopuneet uskosta, menneet takaisin maailmaan ja ruvenneet rypemään syntielämässään. He ovat valinneet lavean tien, jossa kulkee hetken ajan tosi lujaa, kunnes kuolevat. Siellä on onnellisesti uskossa aloittaneet, jotka eivät saaneet juurtua Kristukseen, joille uskovaisuus alkoi maistua puulle ja uskonto syrjäytti Kristuksen. Siellä ovat he, joiden elämässä olivat kerran ihanat Jumalan sanat lupaukset kuin tarjottimella, mutta jotka pirut sitten nokkivat pois kuin pihamme varpuset minun istuttamani ruohonsiemenet. Siellä ovat he, joilla on yli voimien käyvät murheet, elämän hallinnan puute, ainainen rahan vaje, suuruudenhulluus ja jatkuva velkaantuminen. Siellä ovat he, jotka ovat vietelleet toisen puolison, varastaneet toisen omaisuutta, ruvenneet ahneudessaan epäjumalanpalvelijoiksi, menettäneet raittiutensa huumeisiin. Siellä ovat myös katkerat, jotka ärjyvät kuin leijonat häkeissään ja siellä ovat syyllisyyden kahleissa istuvat pimeyden mannekiinit, jotka ovat muuttuneet kivipatsaiksi sydäntä myöten. ”Kristuksen työtovereina me kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Hän näet sanoo: "Oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä.” 2.Kor.6:1-2. Voi kuinka paljon onkaan turhaa armoa maailmassa, kristittyjen keskuudessa? Kuinka paljon onkaan tuskaa Herralla, kun hänen lapsensa juoksevat pitkin turhuuden polkuja ja uhraavat itsensä ja omaisuutensa turhuuden markkinoilla, jotka leviävät koko ajan kaikkialle.Kuinka vähän onkaan pelastukseen tarttuvia?

Ruotsalainen Visbyyssä asunut Johan Kahl kirjoitti aikoinaan virren, jossa voivotteli huonoa kristillisyyttään. Himot kiusaavat vilpitöntä kilvoittelijaa, rehellinen itsensä tutkiminen on viedä aivan epätoivoon. Yölläkin hän miettii heikkoa kristillisyyttään, eikä päivälläkään tunnu paljon aurinko paistavan. Pelkkä teologinen tieto ei saa hänen kylmää sydäntään liikutetuksi. Hän kaipaa elävää Jumalaa:

1. Himot kaikkiin synteihin mua  rasittavat, kaikki ajatuksetkin, synnit saastuttavat.

Kieli puhuessani synnin ilmoittaapi, maatess' valvoessani synti noudattaapi.

2. Kova, kiven kaltainen, tyytymätön olen, enkä taivu vaivainen Vapahtajan puoleen.

Uskoon ei mua liikuta hänen kuolemansa, rakastamaan ei hän saa rakkaudellansa.

3. Turvan toiset ottavat hänen äänestänsä, sanoistansa sulavat heidän sydämensä,

kuolemansa verinen muita liikuttaapi, mua vain kylmyys entinen aina rasittaapi.

Nuoren uskovan halu oli olla kutsumuksen arvoinen ja osoittautua kelvolliseksi Herran seuraajaksi, mutta turmeluksen ylenpalttinen voima teki hänestä avuttoman ja hengessä köyhän rukoilijan. Kun elämän koko säröisyys näyttäytyy kirjossaan tuntuu ihmisen mieli välillä olevan aivan sekaisin. Ei ihme, jos herännyttä ihmistä pidetään hulluna ja hänelle tarjotaan hoitoa, terapiaa, ja rauhoittavia lääkkeitä. Mutta kyse ei  ole sielun liikehdinnästä, vaan ihmisen henki pitäisi saada uudistumaan ja se tapahtuu vain Golgatalla. Voi niitä, jotka tässä joutuvat puoskarien käsiin ja manipuloitavaksi.

4. Kiittää saavat heikotkin Herraa veisullansa, mun vain joutuu siteihin kieli hankkeissansa. Huokauksillansa he Herraa lähestyvät, mutta minun raukan ne rintaan jähmettyvät.

5. Aion usein vaeltaa jälkeen omantunnon, mutta synti yhä saa ansoihinsa, 

kun on vilpillinen mieleni. Lainkin täyttää koitan vihaa paetakseni — Mitäs sillä voitan?

6. Kun ei kärsi tuntoni mitään kauhistusta, tuovat mulle himoni monta kiusausta. 

En saa oikein lepoa turhass' maailmassa, ja kun en voi uskoa, en saa Jumalassa.

Ei ihme, jos kääntymättömät ihmiset pitivätkin uskovia kovin synkkinä ja ilottomina. Heissä oli kuoleman haju, joka tulee esiin vahvasti tässä virressä. Mutta Kahl löytää Auttajansa ja vuodattaa sydämensä rukouksen Herralleen ja Vapahtajalleen, jolta kaikki apu tulee. Hän ei yritä parantaa itseään, eikä lisätä omaa hurskauttaan, hän tulee kelvottomana ja riittämättömänä Jeesuksen eteen saadakseen elämän Kristukselta. Hän ei neuvo Herraa, vaan päinvastoin:

7. Näinkö kaatais minua aina pahuuteni? Eikö mistään apua surkeuteheni? 

Eikö Herran armosta, joka mielellänsä tahtois kaikki korjata heidän synneistänsä?

8. Herra Jeesus, armoa anon nöyryydessä, anna mulle lepoa hengen köyhyydessä sinun ristis juurella; Päästä sydämeni anteeksiantamuksella alta rikosteni.

9. Uskoon minut vahvista, särje sydämeni, palveluksees valmista sulle elääkseni, 

että pyhin askelin uskon osottaisin, Henkeäsi kuulisin, sua kiittää saisin.

Näissä alatien lauluissa on surumielinen sävel ja totuudellinen sanoitus. Siksi ne ovat aina olleet harvojen herkkua, jotka avautuvat aina vain syntisille ja sairaille. Niin on Herra säätänyt ja muut saavat etsiä eväänsä muualta. Ihmiset ovat raadollisia, multaa, parhaimmatkin pelkkää tomua, alastomia antisankareita, jotka tarvitsevat Jeesusta. Mutta harvat sen tietävät, ja myöntävät. Harvat haluavat olla vain siemen mullassa maan, odottaen uuden elämän ilmestymistä. Tämä oli kuitenkin meidän Herramme tie, joka osoitti jäljessä tuleville esimerkkiä. ”Totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin. Mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Mutta joka panee elämänsä alttiiksi tässä maailmassa, säilyttää sen iäiseen elämään.” Joh.12:24-25. Usein ihmiset ovat kuin jyvät, jotka tahtovat tulla uuteen elämään leijailemalla korkeuksiin, kauas mustasta maasta. Harvat haluavat olla vain Kristuksen ylennettävinä ja odottaa Herran aikaa kaikessa. Harvat haluavat kuolla itselleen ja elämälleen, olla valmiit kadottamaan sen Kristuksen tähden. Harvat haluavat taivaaseen Jeesuksen viitoittamaa tietä, harvat tahtovat ottaa ristinsä joka päivä ja kuolla lihansa puolesta, että henki saisi elää. Harvat viihtyvät täällä ajassa Jeesuksen seurassa, eikä heitä kiehdo myöskään ajatus olla hänen kanssaan ikuisuus taivaassa. Mutta nyt on sen valitsemisen aika, nyt on kylvön ja leikkuun aika, pelastuksen päivä. Tänään joku syntinen ylennetään armahdetuksi. Tänään joku pääsee alennuksen tieltä kirkkauden tielle. Tänään joku kurja kohtaa taivaallisen rakkauden Jeesuksessa.

Nyt on, Herra, kylvön aika, sinun sanasi kylvämisen aika ja seurakuntasi tarvitsee sinua voidakseen palvella niin kuin tahdot. Auta alatien kulkijoita, syntiensä kiusaamia, pirun pieksämiä, lain ruhjomia, vaatimusten paineen uuvuttamia, että löytäisivät uuden elämän luonasi. Herra auta meitä, joilla ei ole ajallisia ylennyksiä, eikä saavutuksia, menestystä, mainetta tai edellytyksiä mihinkään merkittävään, jotka osaamme kyllä pilata ja rikkoa, riidellä ja hylätä. Auta ansiosi tähden meitä syntisinä armon ovesta sisälle sinun luoksesi. Siunaa se työ, mitä uskovat tekevät ja yhdistä omasi keskinäisellä rakkaudella yhdeksi suureksi morsiusseurakunnaksi, joka odottaa sinua ilman tahraa ja ryppyä valmiina ylösnousemukseen.

Naakkoja ja naisia

Olimme viettämässä paria vapaapäivää mökillä vaimoni kanssa, kun eteen ilmeni ikävä vaiva: savu ei mennyt piipusta pihalle. Oli pakko lopettaa lämmittäminen ja roudata puut pihalle, muuten olisi tullut savumyrkytys. Availimme ikkunat ja keväinen tuuli raikasti sisäilman. Seuraavan päivänä kävin tutkimassa piippua, mutta en keksinyt mitään syytä ongelmaan. Iltapäivällä asia selvisi, kun kuulin naakan ”laulua" ilmassa. Ne kurjat kulkijat olivat tulleet tännekin korpeen kaupungin hälinästä sotkemaan rauhallista elämäämme – tai ehkä ne olivat kuulleet, että kyseinen alue oli juuri hiljattain liitetty Salon kaupunkiin ja siten tullut kaupunkilaislintujen etupiiriin kuuluvaksi?

Sitten alkoikin varsinainen työ, kun selvisi, mikä oli syynä savuun. Kiipesin monta kertaa piipulle ja pudotin sisään rautakuulaa, vesijohtoputkea ja vasaraa. Laitoin samalla varmuuden vuoksi verkon piipun päähän, etteivät uudet ystävämme kanna lisää roskaa tiilien sisään. Monen yrityksen ja uurastuksen jälkeen sain multa-risu-kakun liikkumaan ja vaimoni veti sen ulos uunin tuhkaluukusta. Siinä oli paksuja keppejä, pieniä risuja, sammalta, multaa ja nokea ämpärillinen. Munia tai poikasia ei näkynyt, enkä aio tehdä ilmoitusta luonnonsuojeluliikkeelle tapauksesta. Kaiken törkyn mukana tuli aamulla piippuun pudottamani rautakuulakin näkyviin. Sanoinkin vaimolleni, että tämä on mukava uusi peli ikääntyville ihmisille, että mies käy pudottamassa rautapallon savupiippuun ja monen tunnin kuluttua vaimo pongaa sen alakerrassa uunin tuhkaluukun kautta. Mutta jääköön nyt tähän yhteen kertaan?

Seuraavan aamuna naakkapariskunta ilmestyi uuden kotinsa raunioille ja huomasivat tien suljetuksi. Siitä ne sitten liitelivät pellolle tekemään uusia suunnitelmia valloituksia varten. Niitä oli kolme, joten ilmeisesti suosivat moniavioisuutta? Meidät varmaan merkattiin mustallelistalle kehnoina vuokranantajana? Toivottavasti tieto leviää niiden porukoissa? Tunsin iloa katsellessani lintuja sadan metrin päästä, tällainen etäisyys on eduksi meille molemmille – ei tule vihapuheita puolin tai toisin?

 

Porilainen Hanna-Maria Vahala oli laulamassa kirkkoillassa, kun seikkailimme niillä kulmilla hiljattain. Saimme häneltä uuden kirjan, johon hän oli koonnut tapauksia naisystäviensä elämänkokemuksista vuosien ajalta. He kaikki olivat paikallisen naistenkahvilan piirissä kokoontuneita uskonsisaria. Kirjan nimi "Naisen vuodenajat" oli kuvaava ja kattava, johon sitten piirtyvät elämänkokemukset, joista suurin osa oli tapahtunut Porin kaupungissa ja lähiympäristössä. Lukiessani huomasin olevani aika kaukana näistä tunnelmista, ja miesmäinen käytännön ajattelutapani pysähtyi kirjan sivuilla monta kertaa. Siinä oli paljon tunnetta, herkkyyttä, särkymistä, rakkautta, ja sen kaipausta, hylkäämistä, eroja, elämän syntymistä ja kuolemaa. Miten rikas ja monivivahteinen, -värinen onkaan Herran valtakunta, josta nämä naiset kertoivat. Monenlaisissa kärsimyksissä ja koettelemuksissa keitetyt tytöt kertoivat elämän kohokohdistaan ja syöksykierteistään, pelastumisistaan ja Jumalasta. Huomasin miettiväni monta kertaa mm. naisen kaipauksesta miehensä luo, synnytystä, äidin tunteita, hänen tunnettaan synnyttämäänsä lastaan kohtaan, itsemurhaa, lapsen hautaamista, yksinjäämistä, sielun kantokykyä ja kaiken kattavaa Jumalan rakkautta. Monen jutun jälkeen oli vain todettava: Huh huh, taitaa olla helpompi olla mies kuin nainen?

Nämä pienet miniatyyrit olivat kertomuksia suuresta Jumalasta, joka johtaa ja hallitsee kaiken, rakastaa luomiaan ihmisiä ja tulee tuntuvasti heidän elämäänsä. Pelastus tuli inhimillisen kärsimyksen kehyksissä heille, Kristus kirkastui elämän puristuksessa. Moni putosi polvilleen, kun omat voimat olivat poissa, tyhjyyden ja kuilun partaalla. Moni löysi Vapahtajan, kun synti oli tullut suureksi ja pimeyden voimat repivät sielua kohti ikuista tuhoa. Kirjassa oli tekijän kuvitusta, maalauksia ja runoja. Eräs teksti kuului:

Ystävyys

On ystäviä, joiden kanssa hymyilin ja nauroin.

On heitä, joiden kanssa aukesi maailma välillemme sadoin sanoin.

On heitä, joilta sain ja joille annoin,

heitä, joiden kanssa käsi kädessä kuljimme avojaloin.

Rakkaus.

On joitakin läheisiä, joille uskallan olla minä.

On joitakin, joiden kanssa kohtaamme ihmisinä.

Ja ne, joiden kanssa voi olla paljaina Jumalan katseen alla

— tiedäthän — heitä ei ole monta.

Usein rinnallakulkijat katoavat, kun suru seuraa onnetonta.

Ja kun se, että olen paha, kantaa täytyy vielä...

Enää on jäljellä vain Jeesus — puolestani ristin tiellä.

Tunteiden hallinta on vaikea laji, jossa on vain vähän mestari-luokkaa, epäonnistujia sitä vastoin istuu seurakunnassa pitkä rivi aina pää painuksissa. Rohkeat tietysti leuhkivat saavutuksillaan, vaikka töpeksivätkin. Mutta Pyhä Henki voi ohjata uskovaa hänen tunteittensa hallinnassa, sillä Herran ominaisuuksiin kuuluvat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Näissä olemme saamapuolella ja vastaanottajia, vanha luontomme ei jalostu, eikä muutu miksikään, kehno mikä kehno. Mutta ristiinnaulittuna tuo kurja asuinkumppanimme saadaan hiljaiseksi ja tahdottomaksi, tunteettomaksi, että Kristus voisi elää meissä. Tämän oivaltaminen auttaa uskovaa monesta turhasta juoksusta ja hosumisesta. Jos taas tämä totuus ei mene perille, on edessä pitkä ja uuvuttava lihan pyhityksen tie, josta seuraa farisealainen omavanhurskaus. Tätä harrastusta riittää myös Suomen Siionissa pilvin pimein, sillä olemme pelaajia, purnaajia, yrittäjäkansaa, korvenraivaajia ja huutosakkia. 

Tunteitten kanssa joutuu joskus aivan umpikujaan ja ulospääsyä ei näy? ”Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.” 1.Kun.19:4. Moni on elämänsä kinsteripensaan juurella itkun ja murheen kera täysin pimeyden saartamana. Oma ajatus on, että nyt on tullut tarpeeksi kokemuksia tällä saralla, saisi jo loppua? Ja, eikö siellä taivaassa tajuta, miten minä kärsin ja minua syyttä kyykytetään. Mutta siellä syntyy avunhuuto, joka kuuluu taivaaseen. Kun kaikki ovet ovat sulkeutuneet ympäriltä, avautuu taivaan ovi. Silloin Jumala tulee siihen ja sanoo: ”….Paha on sinun vammasi, kipeä on saamasi isku. Ei kukaan aja sinun asiaasi; sinun haavaasi ei paranneta, se ei kasva umpeen…. Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut, Siion, jolla on nimenä 'hyljätty', 'se, josta ei kukaan välitä.'” Jer.30:12,17.  Jumalan parantamistyö on varmaa ja toimivaa.  Hän antaa kestävän lupauksen. Kurja kuulee yllätyksekseen hautajaispuheen sijasta innoituksen tarttua elämään: "Nouse ja syö." Kun uskova syö Jumalan ruokaa, Elämän leipää, pyhää sanaa, hän virkistyy, elpyy, uudistuu. Hän unohtaa tunteensa ja lopettaa marinansa, sillä Herra synnyttää uskoa, joka laittaa ihmisen liikkeelle oikeaan suuntaan, oikeaa tietä, Jumalan aikataulussa, Jumalan ihmisten kanssa, Kristusta rakastaen.

Sielun patoutumat tulevat pursuten esiin himoina, intohimoina ja itsekkyytenä asenteella "minä ensin", "minä taas", "minä vielä" "minulle lisää", ja "minä yksin". Sielu turmeltui syntiinlankeemuksessa ja siitä tuli siten viallinen, joka kiusaa ihmistä koko hänen elämänsä ajan. Tasapainotettu sielu on Kristuksen korjaama rauhan maja, jota on helpompi ohjata ja käyttää. Tällaisessa sielussa asuu Vapahtaja ja siitä tulle sydämen asia. Sen kirkastuminen vain vie aikansa ja moni hukkaa sen väärillä valinnoilla löytämättä Vapahtajaa. Siksi, armo onkin niin kallista, koska se on niin harvinaista, sillä vain syntiset ja sairaat janoavat saada sen omakseen. Moni torjuu uskovan ja samalla Kristuksen.

”Silloin vaimo sanoi Elialle: - Mitä minulla on tekemistä sinun kanssasi, Jumalan mies? Sinä olet tullut minun luokseni saattamaan minun pahat tekoni muistoon ja tuottamaan kuoleman minun pojalleni.” 1.Kun.17:18.  Sielun vaikeimpia tuntemuksia ja käsiteltäviä on synti kaikessa muodossa. Ihminen ei ole luonnostaan valmis syylliseksi, eikä tuomittavaksi, eikä siis myöskään armahdettavaksi. Siksi sielu syyttää muita omista virheistään, miettii helpompia reittejä selvitäkseen isosta pyykistä ja pysyäkseen riittävän kaukana elävästä Jumalasta. Herra joutuu ravistelemaan sielun hereille ja se on kurja kokemus, jossa tunteet vellovat rajusti. Äiti kokee lapsensa sairauden ja menetyksen musertavana. Hän ei löydä sopivia sanoja huutaakseen tuskaansa. Kuitenkin hänen parhain auttajansa on lähellä ja tulee toisen uskovan ihmisen kautta siihen näyttämään taivastietä. Vapahtajan sylissä hänen tuskansa tyyntyy ja poika annetaan Jumalan vahvoihin ikuisiin käsiin.

Sinä, Herra olet luonut ihmiset ja osaat jokaista auttaa. Puhut aikamme ihmisille, joiden piiput ovat täynnä naakanpesiä ja muuta moskaa, jotka tykkäävät pimeydestä ja kurassa kieriskelystä. Tarvitsemme sinua, Jeesus, sinä parhain auttaja ja suuri Paimenemme. Kun näytät syyllisyytemme, auta meitä armoon, kun valosi tuntuu paljastavan kaiken, puhdista meidät. kun sallit meidän uupua ja olemme voimattomia, nosta ja kanna raihnaista olemustamme, kun tunteemme vellovat levottomina kuin meri, anna meille ikuinen rauhasi.