perjantai 8. joulukuuta 2017

"Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti…." Dan.2:44


Olin saarnaamassa eräässä kaksikielisessä seurakunnassa. Väkeä ei ollut kirkossa runsaasti ja kaikki ymmärsivät suomenkieliset sanani. Mutta kirkkoherra vaati, että kuulutuksien yhteydessä oli luettava eräs teksti myös ruotsiksi. Niinpä sitten tein niin ja numerotkin menivät kutakuinkin oikein? Varsinaista teatteria, ajattelin?
Kouluaikana luin ruotsinkieltä viisi vuotta ja pääsin siitä jotenkin kärrylle. Joskus saaristossa nuorena miehenä kulkiessani tuli vastaan paikallisia asukkaita ja juttelimme. Minä kysyin suomeksi ja he vastasivat ruotsiksi. Varsinkin vanhat ihmiset eivät suostuneet puhumaan suomea. Myöhemmin tämä sama on toistunut rannikon pitäjissä käydessämme. Asuimme Sipoossa muutaman vuoden ja siellä oli aivan selvä luokkajako tässä suhteessa. Kauppias vastasi aina ruokatilauksemme yhteydessä puhelimeen kahdella kielellä (varmuuden vuoksi) - Päivää, god dag! Suomen markat kelpasivat ostoksiin. Eräs uskoon tullut mies kertoi, että heidän pitäjässään (ruotsinkielinen) oli salainen sopimus, että maata ei myydä kenellekään suomea puhuvalle? Hän itse piti asiaa kummallisena, muttei ottanut asiaan kantaa. Pöyristyttävää!

Itsenäisyysjuhliemme yhteydessä on puhuttu Venäjän ja Neuvostoliiton asemasta, vaarallisuudesta, väkivaltaisuudesta, sortovuosista, vallankumouksesta ja pienten naapurikansojen hyväksikäyttämisestä. On iloittu siitä vapaudesta, mikä 100 vuotta sitten koitti Suomelle ja kunniaa on sitten jaettu ties kenelle siitä?
Mutta olimme 600 vuotta Ruotsin vallan alla ennen Venäjää, eikä kukaan edes ehdottanut itsenäistymistä. Kaikki merkittävät virat oli jaettu ruotsalaisille ja kaikki johtajien sukunimet olivat ruotsinkielisiä. Vasta suomalaisuuden, sukunimilain ja itsenäisyyden myötä alkoivat suomenkieliset nimet kelvata laajemmin. Suomessa oli myös vallalla eräänlainen maaorjuus, jossa torpparit ja mäkitupalaiset joutuivat tekemään taksvärkkiä (palkattomia työpäiviä) rikkaille ruotsinkielisille kartanoille, joiden alueella saivat sitten asua ja viljellä maata.
Emme olisi koskaan voineet itsenäistyä Ruotsin vallan aikana, sillä kaikki tärkeät poliittiset ja kirkolliset virat olivat silloin heidän halussaan. Kaikki olivat kuuliaisia Ruotsin kruunulle. Kansalla ei ollut valtaa. Kun kuningas päätti hyökätä Saksaan tai Venäjälle, hän komensi suomalaiset sinne eturintamaan. Suuren Pohjan sodan hävittyämme, jouduimme sankoin joukoin (tuhansia) Siperiaan vangeiksi vuosikausiksi.

Meillä on kalenterissamme 6.11. ruotsalaisuudenpäivä, joka on itsenäisyyspäivään verrattavissa. Tämä Kustaa Adolfin päivä muistuttaa sotaisasta Ruotsin kuninkaasta, joka vei myös suomalaisia kuolemaan Saksaan. Ei ole varmaan muuta vastaavaa, jossa naapurimaan sotaa ja olemassaoloa liputettaisiin? Ahvenanmaan itsehallinto saa käyttää alueellaan omaa lippuakin?
Eräs merkillisyys on tämä SFP-RKP poliittinen puolue, jolla on ollut yllättävän paljon valtaa kaiken aikaa huolimatta pienestä kannatuksesta? Sen kannatus on 10 % ruotsia puhuvista (jäseniä puolueessa n. reilu 30000). Jos puolueen nimi olisi ruotsia äidinkielenään puhuvien puolue tai ranta-ruotsinkieliset, se olisi johdonmukaista, mutta että Suomessa hyväksytään nimeksi ruotsalainen puolue, on kummallista. Kuvitellaanpa, että Suomessa asuvat venäläiset tekisivät samoin ja puoluerekisteriin ilmestyisi Venäläinen kansapuolue, tms. ja eräänä päivänä ryhdyttäisiin liputtamaan Venäjän ensimmäisen tsaarin, Iivana Julman merkkipäivää? Olen varma, että päättäjät ryhtyisivät lukemaan perustuslakia hyvin tarkkaan uudelleen.


Mutta politiikka ei ole minun juttuni, enkä aio puuttua siihen, sillä se valtakunta, johon minut on kutsuttu, ei ole tästä maailmasta. Herran sana on tässä selkeä ja sitä kannattaa seurata: "Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä." Joh.18:36. Meillä on kuningas, joka tänään on näkymättömänä seurakuntansa keskellä ja Pyhässä Hengessä uskovien puolustaja ja vahvistaja. Hän ei etsi maallista etua, omistamista tai valtaa. Hän suostuu heikkojen uskovien johtajaksi ja tekee työtä kehnojen ja köyhien ihmisten elämässä. Hänen herätyksensä kulkevat vankiloissa, sairaaloissa, epäonnistuneitten ja pilalle menneitten sieluissa. Hänen sanomansa sopii kaikkialle, sille hän itse on sen keskus ja sen valta-alue on Jumalan valtakunta. "…ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta." Apt.1:3.

Uskon ystäviini kuuluu monia ruotsia puhuvia kristittyjä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Olemme saman valtakunnan kansalaisia, Jumalan valtakunnan, Kristuksen kuningaskunnan edustajia. Meillä on tähän taivaallinen valtakirja, koska Herra on itse pannut sydämiimme Pyhän Hengen sinetin. "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: - Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."Joh.3:3. Onkin ihmeellinen kokemus saada uskonsilmin nähdä näkymättömiä, jotka ovat ennustetut Raamatussa. On ihmeellistä kokea yhteyttä täysin vieraiden ihmisten kanssa, vaikka heillä on täysin erilainen kulttuuritausta, erilainen kieli, erilaiset tavat ja kokemukset, työt, ruoat ja kodit. Olemme yhtä Jeesuksen kautta, olemme hänen ruumiinsa jäseniä ja hänen valtakuntaansa valittuja. Jumalan rakkaus on korkein vaikutin siihen, että uskovat kelpaavat. "Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?" Jaak.2:5


Nämä maalliset valtiot tuhoutuvat, valloitetaan, yhdistyvät. Niille on oma aikansa, eikä niiden varaan voi mitään merkittävää laskea. Eräänä päivänä niihin sijoittaneet rahakkaat ja valtaapitävät parkuvat suuria menetyksiään, eikä veroparatiiseista ole hyötyä sinä päivänä muuta kuin hautausmaaksi. "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka." Ps.45:7.

Meillä ei ole uskovien keskuudessa kieliongelmaa, sillä Herra on antanut meille kyvyn jakaa sisäistä tietoa keskuudessamme. Se on salaisuus, joka avautuu vain nöyrtyville, joka vapauttaa erilaisista riippuvuuksista, ihmismielipiteistä, vallantavoittelusta, rahanhimosta, synnin orjuudesta. Jumalan viisaus on valomme ja apumme, sen sanoman keskus on ristiinnaulittu Jumalan Karitsa, Jeesus Kristus. Jumalan valtakunta auttaa meitä irrottamaan otteemme ajallisista ja pitää maallista kunniaa ja loistoa, kehuskelua ja arvostuksia täysin turhina, jopa roskan veroisena ongelmajätteenä.
"Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet" 1.Kor.2:6-8. Vallanpitäjät ovat kautta aikojen tappaneet Jeesuksen ja hänen omansa, halveksineet ja vainonneet elävää kristillisyyttä. He ovat palkanneet kätyreitään kirkkojen johtajiksi vastustamaan herätyskristillisyyttä ja parannussaarnaa. Lahjomalla ja juonittelemalla vallanpitäjät ovat menestyneet näennäisesti pyrkimyksissään ja itse he ovat kehuneet itseään onnistuneiksi. Kristillisyyteen nähden he ovat olleet kovin myönteisiä, kun siitä on ollut hiukankin hyötyä heidän omille tavoitteilleen - ei enempää.


Jumalan valtakunnan erikoissotaväkeä ovat olleet uskovat mummot ja papat, jotka rukoilevat Jumalan nimen pyhitystä, Hänen valtakuntansa tuloa ja Hänen tahtonsa tapahtumista. He pyytävät ihmissielujen pelastusta, kaikkien löytymistä omista piiloistaan ja vankiloistaan, peloistaan ja ahdistuksistaan turvaan. "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa," Room.15:30. Lähitaistelun hoitavat sitten evankelistat, paimenet, opettajat ja sielunhoitajat. He vievät ihmiset Jeesuksen luo. Hengessä he valloittavat alueita vihollisten hallusta ja Jumalan sanan miekkaa käyttäen, siihen luottaen ja vedoten he etenevät vaikeissa olosuhteissa katsoen Kuninkaaseensa. Joillekin kuningas on antanut vartijan tehtävän valtakunnassaan ja heidän tulee ilmoittaa vaaroista, vihollisen liikkeistä, eksytyksistä ja metkuista. Heidän tehtävänään on pitää ääntä, että seurakunta ei nukahtaisi ruususen uneen tämän maailman huumauksien vaikutuksista. Joillekin Herra antaa tehtäväksi käydä katsomassa sairaita, vangittuja, heikkoja ja yksinäisiä. Jumalan valtakunnan erikoispiirre on siinä, että pienet ovat siellä suuria, nimettömät tunnettuja ja tavalliset kuninkaallisia.

Herra, Jeesus, sinun valtakuntasi on uskon, oikeuden, vanhurskauden, rauhan ja rakkauden valtakunta, jossa kaikki asiat ovat aina hyvässä järjestyksessä. Kun katselen näitä väliaikaisia maallisia järjestelmiä ja vallan linnakkeita, petyn, pelkään ja kyllästyn, sillä niin paljon valheita, vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta ne pitävät sisällään. Herra, en usko, että näemme täällä ajassa koskaan vanhurskasta valtiota tai oikeudenjakamista, en usko ihmisiin, en heidän motiiveihinsa. Odotan sinua, sinun pyhyyttäsi, valtakuntaasi ja tulevan maailman elämää, jossa aikaa mitataan vain sinusta käsin, jossa sinä olet kaiken keskus, kirkkaus, temppeli ja kuningas. Mutta ennen sitä pelasta suomalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja muut. Tee kaikista taivaan kansalaisia. Aamen!

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ah synny meissäkin nyt Jeesus rakkahin, taluta Hengelläsi seuraamaan jälkiäsi. Varjele maailmalta, synniltä, saatanalta.



1.Jos tahdot seurata suloista Jeesusta, 
niin ääntään kuullen juokse sä seimivuoteen luokse, 
ja älä katso heitä, mi käyvät harhateitä!

2.Jos luulet kuulevas ja tietä kulkevas, 
vaan viel' et kanna iestä, et tiedä ristin tiestä, 
niin nöyrry käymään kohta kuhunka Herra johtaa.

3.Jos tuntos arka lie, on kaita sulla tie, 
vaan Herra sanallansa ain tukee omiansa, 
ja suojaa lankeemasta, vaivoihin uupumasta.

4.Virvoitushetket saat tiell' ristin runsaimmat, 
seimestä alkamalla ja päättäin Golgatalla 
saat taivaan kruunun jalon ja suuren ilon, valon.

5.Oi lapsi suloinen, auttaja syntisten, 
tee valtas avaraksi sun nimes kunniaksi. 
Pois vedä maailmasta, sen teitä kulkemasta.

6.Maailmanmielisyys, sen tavat, ystävyys 
varmasti langettavat, Herrasta erottavat. 
Ken kärsii Herran kanssa, hän pysyy armossansa.

7.Ah synny meissäkin nyt Jeesus rakkahin, 
taluta Hengelläsi seuraamaan jälkiäsi. 
Varjele maailmalta, synniltä, saatanalta.

8. Sun laumaas heikkoa armollas vahvista, 
se että saisi kerran iloita eessä Herran 
voitostaan, kruunustansa ja kiittää Jeesustansa!
                                                    Abraham Achrenius (1706—1769)

lauantai 25. marraskuuta 2017

"Minulla on raskas olla, olen mitätön, surkuteltava, tarpeeton olento ja vielä itsestäni huolissani." - Leo Tolstoi


Leo (Lev) Nikolajevits Tolstoin suuret romaanit ovat maailmankirjallisuuden klassikkoja, joista hänet tunnetaan. Häntä pidetään suurena ajattelijana, humanistina ja esikuvana, joka riskeerasi elämänsä mielipiteidensä vuoksi. Muistelmissaan kirjailija Leo Tolstoi kertoo, miten hän nuorena heräsi tietoisuuteen itsestään ja elämänsä tarkoituksesta. Hän oli kuusitoistavuotiaana puhellut usein erään ystävänsä kanssa siitä, kuinka ihmisen tarkoituksena on tulla täydelliseksi. - Nämä ajatukset olivat kuitenkin siihen saakka olleet vain järjen pohdittavana. Mutta sitten tuli hetki, jolloin kaikki nämä mielikuvat äkkiä valtasivat minut raikkaina kuin moraalinen ilmestys. Aivan pelästyin ajatellessani, kuinka paljon aikaa jo oli kulunut hukkaan, ja heti, tuossa tuokiossa, tahdoin ne toteuttaa varmasti päättäneenä pysyä niille ainiaan uskollisena. Olin silloin seitsemäntoistavuotias. . . Siitä hetkestä arvelen nuoruuteni alkavan. "Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra." Ps.25:7.


Tolstoi oli järjestelmällisen itsekurin mies. Yhdeksäntoistavuotiaana hän kirjoitti päiväkirjaansa seuraavanlaisia suunnitelmia: - Elämäntavoissani täytyy tapahtua muutos; mutta on tärkeää, ettei tämä muutos tapahdu ulkonaisten olosuhteiden vaikutuksesta, vaan sisäisestä pakosta. Elämän tarkoitusperä on itsetietoinen pyrkimys kaiken olemassaolevan kehittämiseen. Kaksivuotisen maalaiselämäni tarkoitus on oleva: 1) Lukea koko lainopillinen kurssi, joka vaaditaan lopulliseen tutkintoon yliopistossa. 2) Lukea käytännöllinen lääketiede ja osa tietopuolisesta. 3) Oppia ranskan, venäjän, saksan, englannin, italian ja latinan kieli. 4) Tutustua maatalousoppiin sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti. 5) Oppia historiaa, maantiedettä ja tilastotiedettä. 6) Oppia laskennon koulukurssi. 7) Kirjoittaa väitöskirja. 8) Oppia soittamaan ja maalaamaan niin hyvin kuin suinkin. 9) Kirjoittaa säännöt. 10) Hankkia jonkin verran tietoja luonnontieteistä. 11) Sepittää kirjallinen esitys jokaisesta niistä aineista, joita opiskelen.
Tolstoin elämä maalla oli täynnä näitä tällaisia mietteitä, aloitteita ja suunnitelmia. Hän laati myös työjärjestyksen koko päivällensä aamusta iltaan: talouspuuhia, kylpy, päiväkirjan kirjoittamista, soitantoa, ruokailua, lepoa, lukemista, kylpy ja taloustoimia ym. Tolstoi suosittelee myöhemmin lisäksi sitä, että pitäisi ainakin kokeeksi elää pari viikkoa järjestämällä päivänsä hyvyyden, jalouden ja rakkauden palveluksia silmällä pitäen. Hän oli kuin Raamatun rehvakas Job: "Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden; sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta - mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi." 36:3-4

Mutta entäpä, jos asia ei olekaan niin? Jospa tässä esiintyy vain yksi erehtynyt, heikko kuolevainen? Ja Huh, huh, millainen ohjelma hänellä olikaan; varsinainen tieteen ja kulttuurin triathlon Tuommoisen ajattelun taustalla täytyy olla pyrkimys täydellisyyteen? Tosin, tietysti nuoruudessa ihminen on usein puhdas ja aatteellinen ja sitten vanhana ahdas ja puutteellinen. Uskovana ihminen pyrkii miellyttämään Jumalaansa ja toimimaan hänen käskyjensä ja tahtonsa mukaan. Samalla siihen tulee helposti mukaan myös sielun toiveita pienistä eduista, eräänlaisista hyvityksistä, bonuksista ja muistamisista, joita aikaansaadaan tekemällä asiat oikein, kiltisti, tunnollisesti ja ajallaan. Sitten tulee suuria pettymyksiä, kun lahjoja ei sadakaan taivaasta, eivätkä kaikki käänny innolla Jumalan puoleen, herätykset ovat harvinaisia, pahuuden voimat näyttävät kukoistavan kaikkialla ja itsekkyydellä ei tunnu olevan mitään rajoja? Elämän muutos oli kuitenkin jäänyt ilmeisesti taka-alalle, eikä ihmisen edellytyksistä ollut riittänyt ihan kaikkeen, koska hän kirjoitti myöhemmin:
- Minulla on raskas olla, Tolstoi kirjoitti päiväkirjaansa v. 1884. - Olen mitätön, surkuteltava, tarpeeton olento ja vielä päällisiksi itsestäni huolissani. Silloin hän oli 56-vuotias, mies parhaassa iässä? Itsearvio oli musertava ja varmaan joku sieluntohtori olisi vihjannut jäytävästä masennuksesta? Vai oliko se sittenkin Jumalan antamaa omatunnon herkkyyttä, jossa ihminen tajuaa avuttomuutensa ja jumalattomuutensa syvyyden?
Jumalan sana vie ihmisen näkemään oman turmeluksensa ja sen suunnattoman syvyyden, sekä ihanan uskonvanhurskauden, joka löytyy Kristuksen uhrista ja ylösnousemuksesta. Siinä kelvoton saa kelpoisuuden leiman, syntinen armahdetaan, pimeä saa valon, hyödyttömästä tulee hyödyllinen, epävarmasta tulee vakaa, eksynyt löytää tien, häpeälliset tulevat kunnia-asemaan. Tämä on kaikki ihmeellistä Herran salattua työtä hyväksemme. Mutta, jos ihminen hylkää Jumalan armon hänelle käy huonosti, jäljelle jää vain häpeä, pettymys, lakastuminen, kuivuus ja kuolema.
"Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella. Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat. Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä." Jes.1:27-30

Tolstoi kertoo: - Tämä tapahtui minulle aikana, jolloin minulla oli se, mitä pidetään kaikin puolin täydellisenä onnena: En ollut vielä viittäkymmentäkään. Minulla oli lempeä, rakastava ja rakastettu vaimo, hyvät lapset, suuri omaisuus, joka kasvoi ja lisääntyi ilman ponnistelujani. Läheiseni ja tuttavani arvostivat minua enemmän kuin koskaan, tuntemattomat ylistivät minua ja saatoin ilman sen kummempaa omahyväisyyttä sanoa olevani kuuluisa. Enkä suinkaan ollut fyysisesti tai henkisesti sairas vaan päinvastoin, minun hengen- ja ruumiinvoimani olivat sellaiset, että tapasin ikätovereillani vastaavaa harvoin: saatoin työskennellä ruumiillisesti niitossa jäämättä jälkeen musikoista; henkistä työtä saatoin tehdä kahdeksan, kymmenen tuntia yhteen menoon tuntematta rasitusta. Ja tällaisessa tilassa tulin tulokseen, että en voinut elää, ja koska pelkäsin kuolemaa, minun oli käytettävä viekkautta itseäni vastaan ollakseni riistämättä henkeäni.
Tässä oma-arviossa on jo olemassa merkillinen paradoksi, sillä ulkoisesti asiat olivat loistavasti ja jopa kadehdittavan hyvin, mutta sisäinen elämä oli hunningolla, rauha kadoksissa ja yhteys Jumalaan löytymättä. Yllättävää, että on ihmisiä, jotka taloudellisesta menestyksestään ja ihmissuosiostaan huolimatta suunnittelevat itsemurhaa? "Mutta jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyyteensä. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua huuda, kun hän on heidät vanginnut. Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän elämänsä loppuu niinkuin haureellisten pyhäkköpoikain. Kurjan hän vapahtaa hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella." Job 36:12-15.

Näihin aikoihin hän koki hengellisen heräämisen ja nuoruuden ihanteet oli hylättävä. Hän huomasi kaksi vuotta kestäneiden ahdistusten jälkeen, että oli elänyt väärin, hänen täytyi muuttua. Työnteossa elämänsä ylläpitämiseksi, valheellisuuden ja turhuuden hylkäämisessä, yhteisten puutteiden lieventämisessä, yksinkertaisuudessa, uskossa Jumalaan, siinä oli jälleen onnellisuuden salaisuus. Hän luopui sovinnaisuuden ja keinotekoisuuden ja yksilöllisen kunnianhimon leimaamasta elämästä ja alkoi sen jälkeen elää talonpoikaiseen tapaan (siis mahdollisimman luonnonmukaisesti ja yksinkertaisesti). Tolstoi kertoo ensiksi tulleensa vakuuttuneeksi siitä, ettei tiede kykene antamaan vastausta elämän tarkoitusta koskevaan kysymykseen. Filosofiakin, tieteiden tiede, jättää kyselijän yhtä avuttomaksi. Samoin on kaiken muun ihmisviisauden laita. Se on joko vastaamatta elämän kysymyksiin tai se vastaa vain vahvistamalla epätoivoa. Tolstoin ortodoksi uskovaisilta saama apu oli yhtä kielteinen. Olivatpa nämä hänen oman säätynsä ihmisiä, oikeaoppisia teologeja tai munkkivanhuksia, Tolstoin mielestä heidän uskonsa ei ollut elämän tarkoituksen selittämistä vaan sen pimittämistä. He elivät samoin kuin hänkin erotuksena vain se, että heidän elämänsä ei vastannut heidän oppinsa perusteita. "Mitä te tiedätte, sen tiedän minäkin; en ole minä teitä huonompi….Sillä te laastaroitte valheella, olette puoskareita kaikki tyynni…. Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne? Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte." Job 13:2,4, 19:2-3.

Kun Tolstoi tutustui oppimattoman köyhän kansanosan uskovaisiin. Hän havaitsi heidän koko elämänsä todistavan siitä elämän tarkoituksen tiedosta, jonka usko Jeesukseen oli heille antanut. Usko Vapahtajaan yksin antoi heille elämän tarkoituksen ja elämisen mahdollisuuden. He olivat raskaassa työssään tyytyväisiä, suhtautuivat vastoinkäymisiin alistuen, kärsivät kärsimyksensä ja lähestyivät kuolemaa levollisesti, jopa useimmiten ilolla. Tolstoin heiltä saama vastaus oli tämä: Ihmisen elämäntehtävä on sielunsa pelastaminen. Pelastaakseen sielunsa hänen täytyy elää Jumalan tahdon mukaisesti, ja Jumalan tahdon mukaan elääkseen täytyy sanoutua irti kaikista elämän iloista, tehdä työtä, olla nöyrä, kärsiä ja olla armahtava. "Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?" Jaak.2:5

Tolstoista ei koskaan tullut varsinaisesti uskovaa, enemmin ihanteiden kultaama humanisti. Tolstoin kristillinen elämänkäsitys perustui Vuorisaarnaan ja sen oppien mukaisesti hän halusi tehdä ruumiillista työtä ja luopua kaikesta köyhien hyväksi. Hän vastusti kirkkoa, vallanpitäjiä ja yläluokan elämäntapaa luottaen ihmisystävyyteen. Hän oli myös kasvissyöjä. Paradoksaalisesti hänen oppinsa aiheutti suuria ristiriitoja hänen omassa perheessään. Tolstoin rauhanaate vaikutti syvästi myöhemmin rauhanliikkeeseen. Tolstoin mielestä oli myös syntiä paistatella maineen tuomassa kunniassa.
Totuuden etsinnässään Tolstoi hakeutui ortodoksiseen kirkkoon, mutta huomasi pian monien pappien tietämättömyyden. Hän käsitti, etteivät ulkoiset menot, tuoksuvat suitsutukset, loistavat kynttilät, vanhat ikonit ja välkehtivät mosaiikit tehneet ihmisestä kristittyä. - Kannamme kaikki Jumalan valtakuntaa itsessämme, hän julisti. Tolstoin kirkkoon kohdistama arvostelu johti siihen, että synodi 1901 julisti hänet harhaoppiseksi ja Tolstoi erotettiin kirkosta.


Suuri kysymys olikin se, että löysikö Tolstoi Jeesuksen, löysikö Jeesus hänet? Ilmeisesti hän oli koko ikänsä etsijä, joka kävi likellä ahdasta porttia menemättä siitä sisään? Luin erään teosofin arviota siitä, miten heidän oppinsa on kovasti yhtenevät Tolstoin käsitysten kanssa. Tämä on todella huolestuttavaa, koska teosofia on selvä harhaoppi, jossa Kristuksella ei ole tilaa.
Tolstoista kerrotaan, että omassa perhepiirissä kirjailijan radikaalit aatteet synnyttivät katkeria ristiriitoja hänen halutessaan käytännössä toteuttaa yhdenvertaisuuden ja yksinkertaisen elämän vaatimuksensa. Katkeroituneena hän jätti 1910 kotinsa, mutta junamatkalla Kaukasiaan sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli yksin ja tuntemattomana Astopovon rautatieasemalla.

Oi, Herra, miten monet käyvät edessäsi, luonasi kuin tervehdyskäynnillä löytämättä silti sinua? Miten monien oma voima, hyvyys ja yritykset olla täydellinen estävätkään heitä tulemasta luoksesi syntisinä ja avuttomina ja lapsen lailla? Miten tallattu paikka onkaan aivan siinä ahtaanportin edessä, jossa monet tekevät täyskäännöksen ja palaavat takaisin syntiin ja maailmaan? Miten hyvän ihmisen onkaan vaikea tulla sinun, ainoan viisaan ja täydellisen luo. Emme haluaisi olla orjia, kurjia, sairaita ja kelvottomia. Mutta olemme sellaisia, eikä meidän järkemme riitä ymmärtämään, että rakastat meitä juuri tällaisina ilman omaa ansiotamme pelkästään Jeesuksen uhrin kautta ja hinnalla. Auta siis uskovia, pelastusta etsiviä, Jumalaa kaipaavia löytämään rauha ja Raamatun mukaan: "kasvamaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 2.Pit.3:18.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Herää, katso Herran töitä! Syntiset hän armahtaa.

1.
Herää, Herran seurakunta lähellä ja kaukana!
Huuto "Katso, ylkä saapuu!" kohta on jo kaikuva.
Herää taistoon, vaivannäköön, rakkauteen, elämään.
Rohkeuden suo hän sulle, ostetulle verellään.

2.
Herää ylistämään Herraa! Armon sade lankeaa.
Hengen lahja virran lailla janoavat virvoittaa.
Maasta maahan Herran sana niin kuin liekki etenee,
sytyttäen, lämmittäen sydämiä valaisee.

 3.
Herää, katso Herran töitä! Syntiset hän armahtaa.
Lapsilleen hän runsaan pöydän taivaan lahjoin valmistaa.
Kiitos Herran! Herra elää ihmetöitään jatkaen.
Puhkea siis ylistykseen, Herran kansa, riemuiten.

4.
Herää! Anna elämäsi Herran käyttöön kokonaan.
Vapahtajan kunniaksi silloin riennät toimimaan.
Rohkeasti nosta pääsi, hoida tulta lampussa.
Herää, Herran seurakunta, Kuningas on tulossa!

virsi 148. 

perjantai 10. marraskuuta 2017

Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa" 2.Tim.2:19


Laestadiolaisuus arvostaa suuresti Juhani Raattamaata (1811 - 1899), maallikkosaarnaaja ja Raamatun opettajaa, Laestadiuksen aisaparia ja uskonystävää. Hänestä on sittemmin kirjoitettu lukuisia kirjoja ja tutkimuksia. Aulis Zidbeck kirjoitti Raattamasta 1940-luvulla pari kirjaa "Juhani Raattamaa eräiden Lutherin ydinnäkemysten uudistajana" ja "Pohjolan suurin maallikkosaarnaaja". Nämä kirjat ovat olleet pohjana myöhemmälle elämänkerralle, jonka nimeksi tuli 1980-luvulla "Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma - Juhani Raattamaa - opettaja ja sielunhoitaja".
Aulis Zidbeck tunnettiin kirjailijana, joka työsti laestadiolaisuuden historiaa ja teologiaa. Hän toimi pappina Eräjärven, Hollolan, Salon ja Merimaskun seurakunnissa. Hän toimi myös 11 vuotta uskonnon opettajana Turun Klassillisessa lyseossa, jossa minäkin kävin aikoinaan keskikoulun vähän myöhemmin.


AZ oli koko ikänsä kiinnostunut laestadiolaisista ja heidän opistaan, mutta uskalsi liittyä heihin vasta kun oli eläkkeellä 81-vuotiaana. Tosin yrityksiä liikkeen yhteyteen oli ollut pitkin hänen elämäänsä useamman kerran, mutta varovaisuus ja lievät pettymykset pitivät hänet ulkopuolella. Ilmeisesti suurin vaikutin myöhemmin siirtymiseen oli sielunhoitoon liittyvä rippikäytäntö. Erilaiset omatunnon syytökset vaivasivat häntä pitkin elämää. Vasta tuolloin hän koki löytäneensä vastauksen etsintäänsä? Ja toki liikkeen veljet ottivat hänet katuvana iloiten joukkoonsa. Olihan nyt yksi kadonnut löytynyt ja päässyt oikeaan joukkoon sisälle – muualla kun ei ole pelastusta?
Omassa elämäkerrassaan hän toteaa, että heillä oli koko pitkän avioliiton ajan vaimonsa kanssa erilainen uskonnäkemys; AZ puhui opista, vaimo ihmisistä. Hän kirjoitti: "Tämä jatkuva kiistely heitti varjon aviollisen polkumme ylle. Se mikä meitä kuitenkin yhdisti, olivat lapset, jotka aina pidimme riitamme ulkopuolella." Rankkaa kokemusta ilman valoa.

Näin ulkopuolisen silmin katsottuna AZ on tyypillinen ihminen, joka ei löydä elävää Kristusta, uskonnon kyllä, kirkon ja sen viran, teologian tohtorin arvon, kourallisen opinkappaleita ja erilaisia perinnäissääntöjä, ihmismielipiteitä. Mutta sitten tähän etsintään ja kaipaukseen ilmestyy kuin tyhjästä herätysliike, joka imaisee kaverin kuin lihansyöjäkihokki kärpäsen – tosin imu kesti 50 vuotta. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että nämä mainitun herätysliikkeen ihmiset olivat kuin eri planeetalta olevia olentoja, täynnä ylitsevuotavaa rakkautta, ymmärtämystä, veljellisyyttä, uhrautuvaa lähimmäishoivaa ja auttamishalua. Lisäksi heillä on aivan erinomainen raamattuopetus, johon sisältyy sen sovellutus elämän arkipäivään ja ihmissuhteisiin. Ja kuin koristeeksi kakulle sen piiristä löytyy erikoinen opillinen korostus, joka tuo ihmeellisen vapauden kurjuudessa kamppailleelle tarpojalle. Sen jälkeen tuloksena on taas yksi, joka todistaa, ettei maailmassa ole mitään parempaa kuin meidän lahko? Muissa ovat kaikki viat, puutteet, sekavuus, epävarmuus, rakkaudettomuus, mukaan luettuna valtakirkko, jossa hän palveli suuren osan elämästään.


Omassa elämässäni näitä ystävä-lähtöjä on ollut tukku vuosien varrella, eikä minulla ole ollut niihin sanan sijaa. He ovat tehneet ratkaisunsa paljolti toisten ihmisten mukaan ja tunteittensa ohjauksesta? Yleensä kaava on kuitenkin hyvin samanlainen: ensin mennään katsomaan ja kuuntelemaan, sitten ihastutaan ja vähän myöhemmin ollaan heittäytymässä tähän virtaan koko painollaan, samalla hylätään kaikki entiset kaverit ja uskonystävät – he kun eivät ole enää sopivaa seuraa. Itseni kannalta tietysti on ollut murheellista se lopullisuus, kun kaikki Kristus-yhteys on yhtäkkiä mitätöitynyt elämässämme. Jotenkin tulee mieleen, että varmaan näiden ihmisten mielessä on taivaassakin jonkinlainen parempien uskovien reservaatti aidalla eristettynä tavallisista uskovista?
Opin jo uskon tieni alussa Jumalan koulussa, että on olemassa vain yksi lauma ja yksi paimen, nämä ovat Jeesus ja hänen uskovansa. Kaikki muu on vain kehystä, ihmistekoista sähläystä ja sekoittamista, vaikka kerskutaan Jumalan johdatuksesta. Sillä Jumala ei voi olla itseään vastaan ja ristiriidassa sanaansa kohtaan. Ihmisten vain on niin vaikea tunnustaa tyhmyyttään, sielullisuuttaan ja virheitään. Voisin sanoa, että olemme uskovinakin vielä paljon enemmän pimeydessä ja synnin sitomia kuin itse tiedämmekään. Ratkaisumme ovat usein kovin sielullisia, yhteisöllisiä ja toisten hyväksymistä hamuavia. Olemme kuitenkin ja myös paljon enemmän riippuvaisia Vapahtajasta kuin koskaan käsitämme. Todellinen Pyhän Hengen yhteys uskovien välillä ei ole ensisijassa näkyvää vaan näkymätöntä. Se on herkkä, haavoittuva ja varovasti säilöttävä Jumalan lahja. Sen rikkovat lahkolaisuus, eriseuraisuus, ylpeys, ahneus ja erilaiset eksytykset, joita pidetään totuutena. Se säilyy vain Kristus-uskon voimalla, se koostuu nöyryytetyistä sieluista, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen. Jos ihminen löytää Jumalan armon, hän jaksaa elämässään monenlaista, myös epätäydellisiä kristittyjä, ongelmallisia seurakuntia ja nyrjähtäneitä herätysliikkeitä. "Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa…. Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies….. Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini mukaan…. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;" 2.Tim.2:1-24.


Näkyvän uskovien yhteyden etsiminen on kuitenkin normaalia ja tavallista. Varsinkin uskon elämän alussa se olisi jokaiselle suorastaan välttämätön. Tosin näissä retkissä moni sitten nyrjähtää perusteellisesti ja luopuu kokonaan uskosta, kaikkialla kun on niin paljon epätäydellisyyttä. Ilmeisesti pienempi ryhmä kuitenkin näkee asiat opillisina ongelmina verrattuna vaikka ihmissuhteisiin ja käyttäytymisiin?
Jumalan sana antaa hyvin yksiselitteisen ohjauksen uskovan valintaan tulevaisuudestaan, mutta kelpaako se kenelle? Vanha luonto pyrkii korkeampaan ja erikoisempaan, hienompaan ja suurempaan. Kuka tyytyy vähään ja halpaan, yksinkertaiseen ja tavalliseen? "Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu." 1.Kor.7: 24. Tuo yksi ajatus on kuitenkin avain kaikkeen: "Jumalan edessä". Sen varassa voi heikkokin kestää koettelemuksia ja toimia ilman näkyvää menestystä vaikeissakin olosuhteissa. Jos kadottaa tämän näyn, kadottaa näkymättömän Jumalan ja yhteyden häneen ja seurauksena on pyrkimys paikkaamaan puutos korvikkeella. Tämä ilmenee esimerkiksi sakramenttiuskovaisuutena, jossa ne ottavat Kristuksen paikan. Kasteesta tulee automaattisesti sielun pelastaja, vaikkei ole mitään tunnustusta, ehtoollisen jälkeen ilmoitetaan, että nyt kaikki ovat vastaanottaneet Kristuksen, vaikka elämässä ei ole mitään muutosta ja ripin seurauksena julistetaan, että he ovat nyt sisällä Jumalan valtakunnassa, vaikka ovat vain erään herätysliikkeen kokouksessa. Sakramentit ovat voimassa ja toimivat Herran itsensä kautta ja vaikutuksesta - edelleen. Karismaattisella puolella kaikenlainen meuhkaaminen katsotaan Hengen työksi ja sitä tavoitellaan, vaikka Jeesus olisi aikaa päiviä lähtenyt pois heidän liikkeestään kyllästyneenä ihmiskeskeisyyteen.

Kerrotaan kahdesta miehestä, jotka matkustivat aikoinaan junassa ja keskustelivat uskonasioista. Ensin he iloitsivat yhteisestä uskosta ja heillä oli sama näkemys, mutta sitten mielet menivät vähitellen eri suuntaan. Vielä toinen sitten nosti panoksia ja sanoi sulkevansa kokonaan taivaan valtakunnan toiselta, johon toinen vikkelästi vastasi: - että sulje vaan, mä oon jo sisäpuolella!
Toinen vastaavanlainen tapaus liittyi avainten valtaan, kun eräs uskova mies sanoi, että vain hänellä on heidän kylällään ainoastaan annettu taivaan valtakunnan avaimet. Tähän sitten tuttavansa paikkakunnalla totesi: - että kyllä on keljulle miehelle avaimet annettu!

On valtava Jumalan armo löytää Jeesus elämänsä sisällöksi, silloin ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista tai ihmismielipiteistä, silloin voi toimia kaikkialla pelkäämättä tai alistumatta ihmisten orjaksi. Kristuksen suuruudesta ja vallasta käsin kaikkialla on ihmisiä, jotka Herra haluaa pelastaa ja viedä taivaaseen. Silloin uskova ei tarvitse ensin hyviä olosuhteita, hyvää seurakuntaa ympärilleen, menestystä ja näkyvää siunausta askeleihinsa, hänellä on Jeesus maailman Vapahtaja, ostajansa, maksajansa, vapauttajansa, elämänsä lähde ja virvoitus.
"….olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta. Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: - Me olemme löytäneet Messiaan, se on käännettynä: Kristus. Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö." Joh.1:40-42.

Moni katsoo, että Jeesuksen luo vieminen on ainoastaan herätysliikkeeseen matkaamista ja johonkin huoneistoon sisälle kulkemista, tiettyjen julistajien ja pappien vaikutuspiiriin pääsemistä. Ajatellaan, ettei ihminen voi tulla yksin uskoon, olla yksin uskossa, eikä uskonelämää voi elää kuin yhteisössä. Mutta usein uskovan elämä on yksinäistä, sairauden sävyttämää, ilman erinomaisia tunteita, riisumisesta toiseen vaeltamista, menetyksiä, kuivaa erämaata, heikkoutta ja puutteita. Siinä ei ole suuria kokemuksia, erikoisia ihmeitä, ei mitään mainittavaa, mutta se on kuitenkin elävää yhteyttä Herraan ja Kristuksen sanan siunaamaa arkipäivää. Raamatun asema ja ilmoitus korostuu uskovalle. Silloin Pyhä Henki johdattaa pientä kulkijaa, joka rukoillen turvautuu Jeesukseen - elävään Jeesukseen. Uskovaisuus siis rakentuu silloin Jeesuksen varaan, Golgatan uhrin turvapaikkaan, Herran ylösnousemuksen riemujuhlaan ja taivaan aukenemiseen. Näillä näkymillä henki elpyy, sielu virkistyy ja ruumis ryhdistyy, löytyy ilo ja kiitollisuus, tyytyväinen mieli ja Jumalan rauha.

Herra, missä kulkevat sinun lampaasi tänään, kalliisti ostamasi lauma, yksi lauma, niin kuin sanot sanassasi? Missä kuljet lampaittesi edellä, mihin viet ne lepäämään ja syömään, hoitoa saamaan?Missä ovat he, jotka olet uudestisynnyttänyt elävään toivoon, joiden sydämiin olet painanut lunastuksesi sinetin ja merkannut omaksesi taivaallisen kutsumuksen ja syyttömäksi julistamisen kautta. Vai ovatko sudet syöneet lampaasi, Herra, ovatko ne joutuneet vapaudesta pakkoon, armosta lain alle, valtakuntasi avarilta laitumilta suljettuihin häkkeihin?
Kiitos, Jeesus, että olet kaiken keskus, alku ja loppu, seurakuntasi Herra ja valtias. Kiitos, että johdat omasi kotiin, parannat sairaat palvelijasi, sidot haavoittuneiden haavat, kannat heikkoja, ruokit nälkäisiä, suojaat arkoja, olet suuri maksajamme, jonka luona velkamme mitätöidään ja synnit annetaan anteeksi. Käy, Herra, tänään herätysliikkeiden pääkallonpaikoille, kokoustiloihin, uskoviin, sydämiin ja tule elävänä uudistamaan kuolleet opinkappaleet, tapakristillisyyden rauniot ja tunnevauriot, pelokkaat lapsesi, sidotut, alistetut, epäilevät ihmiset, jotka roikkuvat Jumalassa ja lupauksen sanssa ohuin sitein ja joskus vain pienen langan varassa lapsuuden kokemuksesta. Anna kaikille omillesi suuren ihmisrakkautesi taivaallinen valo - tänään! Aamen.